Seela Sella: Näyttelijät tekevät mielenterveystyötä
Näyttelijä Seela Sella kertoi Studi55.fi-lähetyksessä, että kulttuuri- ja sosiaalityö kulkevat käsi kädessä.
Lähes 60-vuotisen uran näyttelijänä tehnyt Seela Sella kertoo kiukustuneensa menneistä vaaleista, sillä kukaan ei puhunut kulttuurista.
– Kulttuuri- ja sosiaalityö kulkevat yhdessä. Ne ovat niin samaa asiaa. Me tehdään mielenterveystyötä koko ajan. Ihmiset eivät tajua sitä, Sella sanoi lähetyksessä.
– Minä voin tämän työn avulla avata jonkun ihmisen tunnekenttää ja saada sen unohtamaan omat huolensa hetkeksi. Tai saada sitä ajattelemaan vähän toiselta kannalta jotain asiaa.
Sella kertoo, että nuoret näyttelijät käyvät vetämässä erilaisia projekteja esimerkiksi sairaaloissa ja kuinka Kansallisteatterin kiertuenäyttämö on käynyt vankiloissa.
– Tätä on tehty aivan hirveästi ja se on tärkeätä. Ja se on kulttuurityötä.
Minkälaisen yllätyksen Sella kertoi saaneen Sotaturistit-näytelmän esityksen jälkeen? Kuinka hän päätyi näyttelijäksi? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
08:13
Ukraina sanoo ampuneensa alas yli 30 lennokkia yöllä Kiovassa – MTV seuraa sotaa
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
Lataa lisää