Ristomatti Hakola on koisinut pitkiä yöunia epäonnisen parisprintin jälkeen. Sänky alkaa muutenkin käydä jo turhankin tutuksi.
Hakola kertoi nukkuneensa ennen parisprinttiä vain pari tuntia, kun lataus oli niin kova. Sen jälkeen hän on makoillut ja käynyt juoksulenkillä.
– Alkaa olemaan pikku hiljaa hotellin sänky tuttu. Vähän voisi keksiä muutakin tekemistä välillä. Kyllä sitä on vaakatasossa pysynyt aika lailla viimeiset kaksi viikkoa treenien ulkopuolella, Hakola kertoi tiistaina.
LUE MYÖS: Iivo Niskasen paraatimatkalle tulossa arvaamaton lotto – se on varmaa, että täydellistä suksea Iivo ei alleen saa
Hakola starttaa keskiviikkona perinteisen 15 kilometrille ja takana on loisto-onnistuminen Otepäässä, kun hän oli yhdeksäs.
– Jos alkukauden odotukset ottaa huomioon, niin pitäisi olla ihan hyvä matka.
Sää on haaste, sillä miesten kisassa hiihdetään kahta eri lenkkiä, joista toista sulattaa auringonpaiste ja toinen pysyy varjoissa. Suksihuollon täytyy onnistua vaikeassa tilanteessa.
– Keli tulee olemaan aika vaativa. Se vaatii mieheltä ja sukselta aika saumatonta yhteistyötä, että saa huipputuloksen. En muista koska tuollaisella kelillä olisin hiihtänyt kilpaa.

