Sebastien Loeb palasi MM-rallivoittajaksi! Rikkoi samalla yli 30 vuotta vanhan ennätyksen

MM-rallikauden avannut Monte Carlo -ralli päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen Sebastien Loebin ja M-Sportin voittoon. Loeb kilpaili MM-sarjan osakilpailussa edellisen kerran Turkissa syyskuussa 2020.

Loeb, 47, nousi Montessa voitonsyrjään kiinni toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, kun rallia 24,6 sekunnin erolla johtanut Toyotan Sebastien Ogier kärsi rengasrikon ja putosi sen myötä 9,5 sekunnin päähän Loebista, kun vain yksi erikoiskoe oli ajamatta.

Lopputuloksissa Loebin ja Ogierin ero oli 10,5 sekuntia Loebin hyväksi. Ogier sai rallin päätös-ek:lta kymmenen sekunnin aikasakon otettuaan varaslähdön.

Juttu jatkuu videon alla. 

Kolmanneksi Monte Carlo -rallissa sijoittui M-Sportin Craig Breen ennen Toyotan Kalle Rovanperää.

Loeb ajoi viikonloppuna kuusi pohja-aikaa. Voitto Monte Carlossa oli hänelle jo uran kahdeksas, ja sillä hän nousee Ogierin rinnalle kaikkien aikojen ykköseksi. Tosin Loebin kohdalla kaikki voitot ovat MM-tason osakilpailusta. Ogierin voitoista yksi tuli IRC-sarjan osakilpailusta vuonna 2009.

Rallin päättäneellä Power Stagella nopein oli Rovanperä, joka sai näin viisi lisäpistettä MM-sarjaan.

Uransa 80. MM-rallivoitolla Loebista tuli historian vanhin MM-sarjan osakilpailun voittanut kuljettaja. Hän rikkoi Björn Waldegårdin nimissä yli 30 vuotta olleen ennätyksen. 

Juttu jatkuu videon alla. 

Loebin kartanlukijana debytoineelle Isabella Galmichelle ykkössija oli uran ensimmäinen. 50-vuotiasta Galmichea vanhempana MM-rallin on voittanut vain kolme kartanlukijaa. Galmiche on 25 vuoteen ensimmäinen nainen MM-rallin korkeimmalla korokkeella.

M-Sportin edellinen MM-rallin ykkössija oli Isosta-Britanniasta lokakuulta 2018. Edellinen kerta, kun talli sai kaksi kuljettajaa palkintokorokkeelle nähtiin vain muutamaa viikkoa myöhemmin Espanjassa. Silloinkin sijoilla yksi ja kaksi olivat Loeb ja Ogier. Loeb juhli tuolloin edellistä voittoaan Citroënilla.

Rallin MM-sarja jatkuu helmikuun lopussa Ruotsissa.

Power Stage, tulokset:

sija:kuljettaja:talli:aika/ero:

1.

Kalle Rovanperä

Toyota

8:35,8

2.

Elfyn Evans

Toyota

+0,9

3.

Thierry Neuville

Hyundai

+2,6

4.

Sebastien Loeb

M-Sport

+7,0

5.

Sebastien Ogier

Toyota

+8,0

6.

Takamoto Katsuta

Toyota

+8,7

7.

Gus Greensmith

M-Sport

+11,1

8.

Craig Breen

M-Sport

+18,5

Monte Carlon MM-ralli, lopputulokset:

sija:kuljettaja:talli:aika/ero:

1.

Sebastien Loeb

M-Sport

3.00:32,8

2.

Sebastien Ogier

Toyota

+10,5

3.

Craig Breen

M-Sport

+1:39,8

4.

Kalle Rovanperä

Toyota

+2:16,2

5.

Gus Greensmith

M-Sport

+6:33,4

6.

Thierry Neuville

Hyundai

+7:42,6

7.

Andreas Mikkelsen

Skoda (WRC2)

+11:33,8

8.

Takamoto Katsuta

Toyota

+12:24,7

xx.

Elfyn Evans

Toyota

+23:10,5

Kuljettajien MM-pisteet (1/13):

sija:kuljettaja:talli:pistettä:

1.

Sebastien Loeb

M-Sport

27

2.

Sebastien Ogier

Toyota

19

3.

Kalle Rovanperä

Toyota

17

4.

Craig Breen

M-Sport

15

5.

Thierry Neuville

Hyundai

11

6.

Gus Greensmith

M-Sport

10

7.

Andreas Mikkelsen

Skoda (WRC2)

6

8.

Takamoto Katsuta

Toyota NG

4

9.

Elfyn Evans

Toyota

4

10.

Erik Cais

Ford (WRC2)

2

11.

Nikolai Grjazin

Skoda (WRC2)

1

xx.

Oliver Solberg

Hyundai

0

xx.

Ott Tänak

Hyundai

0

xx.

Adrien Fourmaux

M-Sport

0

Valmistajien MM-pisteet (1/13):

sija:talli:pistettä:

1.

M-Sport

42

2.

Toyota

39

3.

Hyundai

13

4.

Toyota NG

8


Lue myös:

    Uusimmat