Sebastian Vettel tyrmää kohuväitteet: "En ole lähdössä"

Sebastian Vettel on tälläkin kaudella häviämässä maailmanmestaruuden. Italiassa niskoilleen kritiikkimyrskyn saanut Vettel kuitenkin tyrmää väitteet, että hänen ja Ferrarin tiet olisivat erkanemassa.

Ferrarilla lienee kauden päättyessä kriisipalaverin paikka. Loppukaudella on tänäkin vuonna koettu eeppinen romahdus ja Vettelin tulevaisuudestakin on käyty italialaismedioissa spekulointia. 

Vettelin mukaan moiset spekuloinnit eivät perustu totuuteen.

– En ole lähdössä Ferrarilta. Olen osa tiimiä ja haluan kyseen olevan siitä, eikä mistään muusta, Vettel sanoi Suzukassa Auto Bildin mukaan.


Vettelin sopimus jatkuu Ferrarin kanssa vuoteen 2020. Unelman toteuttamiseen on siis armonaikaa.

– Mielestäni meillä on paljon potentiaalia. Tietenkään viimeiset kisat eivät menneet hyvin ja olemme tehneet homman Mercedekselle liian helpoksi. Mutta siitäkin huolimatta tiimihenki on hyvällä tasolla, Vettel ilmoittaa.

Lewis Hamilton johtaa Vetteliä 67 pisteellä. Ajamatta on neljä kisaa ja jaossa on siis 100 pistettä, joten teoreettisia mahdollisuuksia Vettelillä on tälläkin kaudella, vaikka Hamiltonin mestaruutta pidetään sinettiä vaille varmana.

Vettel julistaa taistelevansa loppuun saakka. Hän muistuttaa, että loppukauden kisat ovat tärkeitä myös ensi kauden autonkehityksen kannalta.  

– Tietenkin tiedämme tilanteen olevan nyt vaikea. Mutta mitä muuta meidän pitäisi vielä hävitä? Annamme kaikkemme ja on vielä tärkeitä asioita, joita autosta voimme oppia ymmärtämään, Vettel julistaa.


Lue myös:

    Uusimmat