Sebastian Vettel takamatkastaan: "En ole nero matematiikassa, mutta riittävän fiksu"

Sebastian Vettel jäi Venäjän osakilpailussa kolmanneksi ja on mestaruustaistossa jo 50 pistettä perässä pistejohtaja Lewis Hamiltonia. Haaste on entistä vaikeampi, mutta Vettel ei luovu toivosta.

Sotshin kisassa Vettelin Ferrarin vauhti ei riittänyt Mercedesten päihittämiseen. Mercedekset ajoivat kaksoisvoittoon ja Vettel jäi kymmenen pistettä Hamiltonista lisää.

– En ole nero matematiikassa, mutta riittävän fiksu huomioimaan, että meillä olisi helpompaa, jos emme olisi hävinneet pisteitä. Oli pakko olla kolmas ja sille sijalle päädyimme tänään, Vettel totesi.


Kaudesta on ajamatta viisi kisaa. Hamiltonille riittäisi mestaruutensa varmistamiseen neljä kolmostilaa ja yksi kakkostilakin.

Formula ykkösissä voi sattua yllätyksiäkin.

– Uskon yhä mahdollisuuksiimme. Kyllä. Tietystikään mahdollisuutemme eivät tulleet suuremmiksi, mutta kuka tietää. Kaksi keskeytystä ja sitten näyttääkin erilaiselta. En tietenkään toivo sitä (keskeytyksiä) Lewisille, mutta kuka tietää, mitä tapahtuu, Vettel sanoi.

Vettel painottaa, että tärkeintä on saada auto kilpailukykyisemmäksi, jotta sillä voisi voittaa kisoja.

– Täytyy siis vain tehdä parasta mahdollista työtä, johon tänä viikonloppuna emme kenties kyenneet. Täytyy varmistaa, että keskitymme voittamaan viimeiset kisat.


Lue myös:

    Uusimmat