Ensimmäiseen jääkiekon NHL-kauteensa valmistautuva Seattle Kraken on saanut harmillisia uutisia juuri sesongin alla. Viisi seuran pelaajaa on asetettu NHL:n koronaprotokollalistalle, mukaan lukien suomalaishyökkääjä Joonas Donskoi.
Donskoin lisäksi kyseiselle listalle on asetettu Seattle-pelaajista Calle Järnkrok, Marcus Johansson, Jared McCann ja Jamie Oleksiak.
Listalle voi päätyä koronapositiivisen testituloksen lisäksi altistumisen tai karanteenisyiden vuoksi.
Donskoilla oli koronavirus viime keväänä, jolloin hän edusti Colorado Avalanchea.
Osa sittenkin kehiin?
Seattle joutunee mylläämään miehitystään, kun sillä on edessään ensimmäinen NHL:n runkosarjaottelu keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa Vegas Golden Knightsia vastaan. The Athleticin mukaan Järnkrok ei ole pelaamassa, mutta Johansson saattaa päästä pois koronaprotokollalistalta ja pelata.
Lisäksi sivuston lähteen mukaan Donskoilla, McCannilla ja Oleksiakilla on myös mahdollisuudet päästä pelaamaan.
Krakenin päävalmentaja Dave Hakstol kertoi joukkueen olevan varautunut kokoonpanomuutoksiin.

