Satu Taiveaho ja Ville Virtanen: Avioero! Salamarakkaudesta alkanut liitto kesti alle vuoden

Satu Taiveaho puhuu erostaan Antti Kaikkosen kanssa 1:31
Satu Taiveaho avautui tv:ssä avioerostaan: "Jos en olisi eronnut Antin kanssa, niin olisin aina ollut..."

Satu Taiveaho ja Ville Virtanen ovat hakeneet yhdessä avioeroa.

Sdp:n entinen kansanedustaja Satu Taiveaho ja hänen puolisonsa Ville Virtanen hakevat avioeroa. Kymenlaakson käräjäoikeudesta vahvistetaan, että on jättänyt yhdessä avioerohakemuksen 28. kesäkuuta.

Erosta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Lehden tietojen mukaan Virtanen on jäänyt asumaan Haminaan, kun taas Taiveaho muutti sijaislapsiensa kanssa Kuusankoskelle.

Taiveaho ja Virtanen ehtivät olla naimisissa alle vuoden. Pari arvioitui elokuussa 2020. Häitä vietettiin purjelaivalla Haminan edustalla.

Pari tapasi vuonna 2019 ja kihlautui jo saman vuoden joulukuussa. Taiveaho julkisti kihlauksen sosiaalisessa mediassa. Hän jakoi tuolloin kuvan kihlasormuksestaan ja kihlattunsa kädestä, johon oli tatuoitu Satu Kirsikka.

Taiveaho toimi vuosina 2003–2011 Sdp:n kansanedustajana. Nykyisin hän toimii Suvanto ry:n toiminnanjohtajana.

Hän oli kymmenen vuotta naimisissa puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) kanssa. Pari ilmoitti erostaan syyskuussa 2018 ja jätti toisen vaiheen avioerohakemuksen helmikuussa 2019

Eron jälkeen Taiveaho seurusteli lyhyen aikaa liikemies Marko Torppalan kanssa. Pari erosi kesällä 2019.

Lue myös:

    Uusimmat