Sanna Stellan päätyi rakastetuksi komedienneksi sattuman kautta. Nyt näyttelijä tekee paluun draaman puolelle mutta myös koulun penkille. Stellan kertoi elämästään ja komedian tekemisestä Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Näyttelijä Sanna Stellan on tullut suurelle yleisölle tutuksi erityisesti komedioiden puolelta, vaikka hän on tehnyt töitä myös draamatuotannoissa.
Komiikan pariin Stellan päätyi hieman sattumalta, kun hän Teatterikorkeakoulussa opiskellessaan esitti sydänkohtauksesta toipuvaa vanhaa naista. Stellanin roolihahmo istui pyörätuolissa käsi omituiseen asentoon jumittuneena.
Yleisö nauroi hahmolle, mistä Stellan hieman loukkaantui. Esitys oli mennyt mönkään.
– Olen ollut pelle ihan lapsesta saakka, mutta kyllä mä hirveästi halusin olla varteenotettava näyttelijä, Stellan muisteli Viiden jälkeen -lähetyksessä.
Päästyään yli yleisön reaktiosta hän alkoi pohtia asiaa syvällisemmin. Tapauksen jälkimainingeissa Stellan alkoi opiskella stand up -komiikkaa.
Kun Sanna Stellan kertoi ystävilleen odottavansa esikoistaan, ystävät pitivät asiaa katastrofina, sillä näyttelijä ei ollut lapsirakkaan ihmisen maineessa. Nykyään Stellanilla on kymmenjäseninen uusioperhe. Miten vanhemmat saavat arjen sujumaan? Katso haastattelu yllä olevalta videolta!