Mainos

Terveysasemien ja hammashoitoloiden toimintaa Jyväskylässä kuormittanut potilastietojärjestelmän häiriö korjattu

Jyväskylässä perusturvan palveluita ruuhkautunut potilastietojärjestelmän häiriö on korjattu.

Kaupungin tiedotteen mukaan järjestelmä toimii nyt normaalisti, mikä turvaa työskentelyn esimerkiksi kotihoidossa ja terveyskeskussairaalan osastoilla.

Päivällä häiriö hankaloitti puhelinpalvelua ja vastaanottoja Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveysasemilla, hammashoitoloissa, neuvoloissa ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

Esimerkiksi asiakas- ja potilastietoja ei saanut avatuksi järjestelmästä, mikä esti tietojen käsittelemisen. Sosiaalipalvelujen asiakastietojärjestelmässä ei ollut häiriöitä.

Päivällä satojen puheluiden ruuhka

Jyväskylän avosairaanhoidon palvelupäällikkö Ilkka Käsmä kertoi aiemmin tänään, että terveysasemilla ja hammashoitoloissa oli päivällä satojen puheluiden ruuhka.

– Onhan tämä vakavan luokan tietoliikenne häiriö, kun emme pääse tekemään töitä työkalulla, joka tarvitaan. Emme pääse lainkaan sähköiseen potilastietojärjestelmään emmekä tiedä, milloin potilaita on tulossa, minne ja miksi, Käsmä sanoi.

"Potilasturvallisuus ei ole vaarantunut"

Sinänsä potilasturvallisuus ei kuitenkaan vaarantunut, Käsmä arvioi. Esimerkiksi päivystys toimi tavalliseen tapaan Keski-Suomen keskussairaalassa. Tosin sielläkin järjestelmän häiriö vaikeutti päivällä toimintaa joitakin tunteja. Keskussairaala ja Jyväskylän kaupungin yksiköt käyttävät samaa Effica-potilastietojärjestelmää.

Jyväskylän kaupungin terveysasemat ovat olleet häiriöistä huolimatta auki.

Juttua ja otsikkoa päivitetty kello 18.02.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.