Sarjasaalistaja Mika Moringille taas vankeustuomio: Raiskasi uhrit syrjäisellä mökillä – ei päästänyt pois

Sarjasaalistaja Mika Moring, 51, on tuomittu ehdottomaan vankeuteen kahdesta raiskauksesta, kahdesta vapaudenriistosta sekä pahoinpitelystä. Kanta-Hämeen käräjäoikeus päätti asiasta tänään. 

Rikosten uhreiksi joutui kaksi eri naista. Rikokset tapahtuivat joulukuun 2020 aikana. 

Käräjäoikeuden tiedotteen mukaan rikokset ovat olleet molempien uhrien kohdalla samankaltaisia ja tapahtuneet Moringin hallinnoimalla syrjäisellä mökillä Tammelassa. 

Käräjäoikeuden mukaan Moring raiskasi uhrit käyttämällä hyväksi heidän avutonta tilaansa. Hän myös kieltäytyi viemästä uhreja pois syrjäisellä seudulla sijaitsevalta mökiltä tai soittamasta sinne taksia, vaikka uhrit olivat useaan kertaan pyytäneet päästä pois. 

Toisella uhreista ei ollut mukana puhelinta, toisen puhelimen Moring oli tuomion mukaan rikkonut mökillä. 

Käräjäoikeuden mukaan Moring oli myös fyysisesti estänyt uhrien poistumisen. 

Vankeusrangaistuksen lisäksi Moring tuomittiin maksamaan toiselle uhrille vahingonkorvauksia joitain tuhansia euroja. 

Toinen uhreista on käräjäoikeuden mukaan menehtynyt ennen oikeudenkäyntiä. 

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siitä on mahdollista valittaa hovioikeuteen.

Sai aiemmin 6 vuoden tuomion

Vuonna 1971 syntynyt Mika Moring tuomittiin aiemmin toukokuussa Helsingin käräjäoikeudessa kuuden vuoden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen useista rikoksista. 

Tuomio tuli seitsemään eri naiseen kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikoksista. Moringin syyksi luettiin kaikkiaan eri 14 rikosta, jotka ovat tapahtuneet viime vuosien aikana. Mukana oli muun muassa raiskauksia ja törkeitä vapaudenriistoja.

Moring kiisti kaikki syytteet.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio vaikutti Kanta-Hämeen käräjäoikeuden langettamaan tuomioon alentavasti, sillä Kanta-Hämeen käräjäoikeuden mukaan asiat olisi voitu käsitellä samassa yhteydessä.

MTV oikeudessa: Mika Moring vangittiin jälleen, saapui saliin kasvot peitettynä 3:12
Katso myös: MTV oikeudessa 23.12.2022 – Mika Moring vangittiin jälleen, saapui saliin kasvot peitettynä.

Kaksi naista kateissa

Moringia epäillään tällä hetkellä myös kahden kadonneen naisen taposta. Käräjäoikeuksissa annetut tuomiot eivät liity tapauksiin.

Moringin uskotaan tappaneen 28-vuotiaan Katja Miinalaisen sekä 35-vuotiaan Saara Arvan, jotka on molemmat ilmoitettu kadonneiksi.

Miinalainen katosi Varsinais-Suomessa viime elokuussa. Hänet nähtiin viimeisen kerran Salon Kiikalassa 14. elokuuta 2022.

Saara Arva puolestaan liikkui Moringin seurassa Pohjois-Savon Vesannolla syksyllä 2019. 

Poliisi epäilee, että Moring on ottanut naiset eri kerooilla autonsa kyytiin ja kuljettanut näitä syrjäisille paikoille eri puolilla Suomea. 

Lue myös:

    Uusimmat