Sarjakuristajan murhakäräjät alkavat tiistaina – mielentila testattaneen uudestaan

Miksi sarjakuristaja sai kulkea vapaana? 7:58

Sarjakuristajana tunnetun miehen mielentila testattaneen uudestaan tiistaina alkavien murhakäräjien yhteydessä.

Michael Penttilää puolustava Kari Eriksson kertoo, että aikoo pyytää uuden mielentilatutkimuksen mittavan rikoshistorian omaavasta päämiehestään.

– En tiedä sitten, suostuuko oikeus siihen. Penttilälle on viimeksi tehty mielestäni mielentilatutkimus vuonna 1993 tai 1992. Sen jälkeen hänelle on tehty vaarallisuusarviointeja. Se on pitkälti samantyyppinen kuin mielentilatutkimus, mutta ei niin täydellinen, Eriksson sanoo.

Penttilän syytetään murhanneen 52-vuotiaan naisen kuristamalla huhtikuussa.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma pitää todennäköisenä, että uusi mielentilatutkimus tehdään murhasta syytetylle rikoksen uusijalle, jolle sellaista ei ole pitkään aikaan tehty.

– Mielenterveys ei ole mikään stabiili ilmiö. Eli jos ihminen on kerran tutkittu joskus, ei voida sanoa, että hän on terve tai sairas. Kysymyshän on nimenomaan teon aikaisesta mielenterveydestä.

Penttilä on aiemmin kuristanut hengiltä äitinsä, 12-vuotiaan tytön ja naistuttavansa. Lisäksi hänellä on tuomiot muun muassa törkeästä raiskauksesta, vapaudenriistosta ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.

Toukokuussa Penttilä tuomittiin 17-vuotiaan tytön kuristamissuunnitelmasta kahden ja puolen vuoden vankeuteen. Oikeuden mukaan päämääränä oli vähintäänkin pahoinpidellä tyttöä törkeästi, mutta ei välttämättä käyttää kuolemaan johtavaa väkivaltaa.

Myöntää teon tappona

Syyttäjä vaatii viime huhtikuun henkirikoksesta murhatuomiota, mutta Penttilä kiistää murhan. Sen sijaan hän on myöntänyt teon tappona.

Erikssonin mukaan puolustuksen näkemyksenä on, että teko ei täytä lain murhapykälän mukaista tunnusmerkistöä.

Lakipykälän mukaan teon täytyy olla joko poikkeuksellisen raaka tai julma tai teon vakaasti harkittu.

– Penttilän käsitys asiasta on se, että se on tällainen vähän pikaistuksissaan tehty asia, Eriksson sanoo.

Aiemmissa jutuissa Penttilä on muun muassa kuristanut uhrejaan kaulasta nahkahanskoilla ja perustellut tekoja oikeudessa esimerkiksi sadomasokistisena seksinä. 

Lue myös:

    Uusimmat