Kymmenkunta ihmistä loukkaantui ilmastointiputken pudottua yleisön joukkoon illalla Vaasan jäähallissa, jossa oli menossa Raskasta joulua -konsertti.
Kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia.
Sari Rodén istui seurueensa kanssa permannolla eturivissä, kun ilmastointiputki putosi hallin keskiosan kohdalla.
– Konsertissa oli jokaisen kappaleen jälkeen isot pyrotekniikat. Niistä tuli aina kova paine, se tuntui kasvoissa asti. Juuri kun ilotulitteet sammuivat lavan reunalla kolmannen kappaleen jälkeen, niin kuului kova rohiseva ääni, Rodén kertoo.
Rodén ajatteli ensin, että konserttiin kuuluu kenties ohjelma, johon ääni kuuluu. Pian hän katsoi olkansa yli ja huomasi, että katosta putoaa tavaraa.
– Näin, että sieltä tulee ilmastointiputkea ja tavaraa alas. Ääni oli kova, kun se putki putosi.
Putki oli suurikokoinen
Rodénin mukaan ilmastointiputki tuli alas kolmena palasena. Putoamiseen kului muutama sekunti.
– Putki roikkui kiinni sähköjohdoista, joten johdot vähän hidastivat putoamista. Putki ikään kuin liukui alas.
Ilmastointiputki oli Rodénin mukaan vähintään metrin levyinen.
– Se tuli viistosti alas, joten en tiedä kuinka pahasti se osui ihmisiin.

