Sara Sieppi avautuu kuluneesta kesästään: "Housut puristaa ja fiilis on ällöttävä!" – sai oitis lukuisilta julkkisnaisilta vertaistukea

7:42
Sara Sieppi paljastaa, miksei puhu enää kotikaupunkinsa murretta.

Sara Sieppi toteaa, että kesällä hänen jalassaan on ollut enemmän korkkarit kuin lenkkarit. Hän muistuttaakin siitä, että vaikka ei eläisi aina oppikirjojen mukaan, pitää itselleen olla armollinen. 

Vuoden 2011 Miss Suomi Sara Sieppi tuo nykyisin sosiaalisessa mediassa entistä enemmän esille elämää myös sen ulkopuolelta. Hän kertoikin huhtikuussa MTV Uutisten haastattelussa, että ajatteli, ettei ihmisiä kiinnosta liiemmin hänen arkiset asiansa, mutta yllättyi suosiosta, kun toi esille korona-aikana myös sen puolen elämästään. 

Nyt Sieppi kirjoitti tuoreessa Instagram-kuvassaan siitä, kuinka terveelliset elämäntavat ovat olleet hänelle sivuseikka kesällä. Sen seurauksena hän tuntee olonsa epämukavaksi. 

– Housut puristaa ja fiilis on ällöttävä! Viime aikoina mun jalassa on ollut useammin korkkarit kuin lenkkarit. Vihersmoothieita oon katsellut mainoksista ja kuntosalilla en oo käynyt muuten kuin omissa ajatuksissa. Aamulenkit oon hoitanut virtuaalisesti silmät sirrillään katsellen muiden aerobista IG-ssä. Oon keksinyt ainakin 34 erilaista tekosyytä mieluummin kuin lähtenyt tsekkaa uudet lenkkipolut. ”Aloitan sitten huomenna” -viikot on käyty moneen kertaan läpi epäonnistumisella.

Sieppi kuitenkin muistuttaa seuraajiaan siitä, että itselleen tulee olla armollinen, eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei aina urheilisi tai söisi terveellisesti. 

 – Välillä on tosi hyvä syödä päin helvettiä ja olla tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, ettei liiku. Urheilu ei oo kivaa, jos sitä tekee pakosta - salaateista puhumattakaan. Mä aloitin eilen varovaisesti ja tulin tänne jo heti tietysti huuteleen, koska jo toisena päivänä olo ei oo enää niin ällöttävä, vaan toiveikas (eli jos sä just nyt luet tätä ja harkitset, niin jo ennen viikonloppua sulla on parempi fiilis).

Sieppi neuvookin, ettei itseäsi tulisi verrata itseään muihin. 

– Pienillä stepeillä eteenpäin. Älä vertaa itseäsi niihin yli-ihmisiin(oon ristinyt ne sellaisiksi) somessa, jotka herää kuudelta aamulla, syö vaan vihreetä ja treenaa koko ajan. Onneks jokainen saa valita oman balanssin elämään, ja mulle siihen kuuluu Hese&lenkkarit fiiliksen mukaan. En tiedä, oliks tästä höpinästä mitään hyötyä, mut tässä ”osta se ja se valmennus” -buumissa riittää ku saat lenkkarit jalkaan, laitat musat korville ja lähdet fiilistelee elämää ulos.

Siepin päivitys on kerännyt päivässä yli 17 tuhatta tykkäystä ja satoja kommentteja. Moni hänen seuraajistaan ja tutuista on yhtä mieltä asiasta. 

– Just näin! Tehdään se mikä hyvältä tuntuu ja kultainen keskitie on paras! Herkkuja, treeniä, lepoa, viiniä, ystäviä, omaa rauhaa, kaikki ääripää on pahasta, sanon minä! Tässä vartalo-ja suorituskeskeisessä maailmassa se on hyvä muistaa, Vappu Pimiä kirjoittaa. 

– Se o just näi! Janni Hussi yhtyy sanoihin. 

– Mul sama, tästä tää lähtee, Johanna Puhakka kirjoittaa. 

– Just näin, ilon ja hyvän fiiliksen kautta! T. Toinen joka on viime viikon syöny päin helvettiä ja menny nukkuu kahdelta koska ei tarvi herätä hirveen aikasin treeneihin (lyhyesti: koska polvi), Miss Suomi Lotta Hintsa kirjoittaa. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja