Sara Forsberg kommentoi aiheuttamaansa kohua somessa: "Olen tietoinen hiustyylin alkuperästä ja kunnioitan sitä"

Sara Forsberg näyttelee Renny Harlinin menestyselokuvassa 2:30

Sara Forsberg aiheutti kohun sosiaalisessa mediassa lettikampauksellaan. Forsberg kommentoi kohua omalla Instagram-tilillään.

VIDEO: Sara Forsberg MTVuutiset.fin haastattelussa

Muusikko SAARA, eli Sara Forsberg herätti keskustelun julkaistuaan kuvan lettikampauksestaan Instagram-tilillään. Kuva aiheutti somessa kuhinaa, ja osa kommentoijista syytti Forsbergiä afroamerikkalaisen kulttuurin omimisesta. 

Sittemmin Forsberg on vastannut aiheuttamaansa kohuun. Hän julkaisi Instagramissa kuvan, jonka yhteydessä kertoo ajatuksiaan kampauksensa taustalta.

– Olen rakastanut lettityylejä siitä asti kun olin lapsi, ja sain viimein rohkeutta kokeilla sitä, joten kiitos kaikille jotka ymmärsivät ja tukivat päätöstäni, hän kirjoittaa.

Tekstissään hän kertoo ymmärtävänsä, että kulttuurinen omiminen on tällä hetkellä suuri puheenaihe mutta vakuuttaa, että on varmistanut myös ystäviltään hyväksynnän kampaukselleen. 

– Olen tietoinen hiustyylin alkuperästä ja kunnioitan sitä. Olen pitänyt lettejä nyt parin päivän ajan, ja ne ovat keränneet paljon kohteliaisuuksia – suurin osa niistä on tullut avarakatseisilta tummaihoisilta naisilta.

Forsberg ei itse halua olla ohjeistamassa, mitä muut saavat tai eivät saa tehdä.

– Toivon, että voisimme kaikki levittää avarakatseisuutta ja rakkautta negatiivisuuden sijasta.


Lähde: Instagram

Lue myös:

    Uusimmat