Säpo: Ruotsin turvallisuustilanne heikentynyt entisestään

MTV Uutiset Tukholmassa: ”Väkivallanteoista tullut arkipäivää. Hurjia juttuja” 4:07
Näin MTV Uutiset raportoi Tukholmasta syyskuussa: "Väkivallanteoista tullut arkipäivää".

Ruotsin poliisin tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu Säpon mukaan turvallisuustilanne on heikentynyt entisestään sen jälkeen, kun terrorismin uhkatasoa nostettiin maassa elokuussa.

Gazan sota polarisoi ja on johtanut väkivaltaisten ääriainesten aktiivisuuden lisääntymiseen entisestään Ruotsissa. Asiasta uutisoi ruotsalaismedia Aftonbladet.

Kun terroriuhkataso nostettiin kolmosesta neloseen viime kesänä, Säpo viittasi Koraanin polttoihin ja laajaan niin sanottuun LVU-kampanjaan. Propagandakampanjassa esimerkiksi on väitetty Ruotsin huostaanottojärjestelmän kidnappaavan maahanmuuttajien lapsia.

Sittemmin mukaan on lisätty Hamasin terroritekoja ja sitä seurannutta Israelin sotaa Gazassa.

– Lähi-idän myllerrys vaikuttaa ja polarisoi edelleen koko maailmaa ja myös Ruotsia. Tämä lisää osaltaan epävarmuutta ja aktiivisuutta väkivaltaisissa ääriliikkeissä", sanoo Fredrik Hallström, Ruotsin turvallisuuspalvelun operaatiopäällikkö.

– Ulkopuolinen maailma on melko turbulentti, mikä tarkoittaa, että tilanne on hieman erilainen kuin elokuussa.

Myös muualla Euroopassa riski kohonnut

Euroopan Unionin sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson on kertonut, että Euroopan unionissa on "valtava riski" terroristihyökkäyksille joulun aikana. 

Johanssonin mukaan väkivallan riski on noussut Israelin ja Hamasin välisen sodan myötä. 

Johanssonin kommenteista uutisoi muun muassa Britannian yleisradio BBC.

Lue myös:

    Uusimmat