Sanna Marinin valtiosihteeri puolustaa murskakritiikin saanutta ideaa Nato-neuvonantajasta – "Tämä ei ole pääministerin henkilökohtainen hanke"
Hanketta pääministerin uudesta Nato-neuvonantajasta on kritisoitu tarpeettomaksi ja kiireessä valmistelluksi. Valtiosihteeri Henrik Haapajärvi (sd.) sanoo MTV Uutisille, ettei tärkeissä asioissa pidä aikailla.
Suunnitelmat pääministerin uudesta Nato-neuvonantajasta ovat saaneet arvostelua monesta suunnasta.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) valtiosihteeri Henrik Haapajärvi puolustaa valmistelua MTV Uutisille.
Moni poliitikko on ihmetellyt esimerkiksi sitä, miksi pääministerin esikunnassa on edistetty kiireellä aivan vaalikauden lopulla hanketta, joka voisi hyvin sopia seuraavan hallituksen päätösvaltaan.
Haapajärven mukaan tarve lisäresursseille on tunnistettu jo liki vuosi sitten, ja päätöksetkin piti alun perin tehdä jo syksyn budjettiriihessä.
– Emme näe syytä sille, että näin tärkeässä asiassa kuin turvallisuuspoliittisen neuvonannon lisäämisessä pitäisi aivan erityisesti aikailla, Haapajärvi toteaa.
Pääministeri Sanna Marin ei ole itse useista haastattelupyynnöistä huolimatta ehtinyt kommentoimaan asiaa sen jälkeen, kun Yle julkaisi uutisen valmistelusta maanantaina.
Presidentin kanslia ja ulkoministeriö tyrmäsivät
Valtioneuvoston kansliassa on luonnosteltu asetus, jolla pääministerin alaisuuteen palkattaisiin kovapalkkainen ”maan paras turvallisuuspolitiikan osaaja”, jolle perustettaisiin parin työntekijän yksikkö.
Uusi neuvonantaja auttaisi kulloistakin pääministeriä etenkin Nato-kysymyksissä.
Tasavallan presidentin kanslia antoi tänään asetusluonnoksesta lausunnon, jonka mukaan hanke on tarpeeton ja ylimitoitettu. Suurin osa Nato-asioista kuuluu ulko- ja puolustusministeriöille, ei suoraan pääministerille.
Kyse onkin paljolti juuri toimivallasta: presidentin kanslian mukaan nykyinen turvallisuuspolitiikan työnjako presidentin ja hallituksen eri ministeriöiden kesken on hyvä.
– En huomannut, että siinä olisi ollut aivan erityistä kritiikkiä sitä kohtaan, etteikö tällaista asiantuntijaresurssia tarvittaisi lisää, valtiosihteeri Haapajärvi huomauttaa.
Haapajärvi ei vastaa suoraan kritiikkiin siitä, voisiko pääministerin uusi Nato-neuvonantaja ja hänelle perustettava yksikkö hämärtää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimivaltajakoa.
Hänen mukaansa asetusluonnosta koskevassa lausuntopyynnössä on "tehty varsin selväksi", ettei uuden yksikön perustaminen vaikuttaisi ministeriöiden väliseen työnjakoon.
Presidentin kanslian lausunnossa kuitenkin annetaan ymmärtää, että asetuksen toteuttaminen voisi sotkea toimivaltakysymyksiä. Eikö presidentin kanslia tiedä, mistä puhuu?
– Varmaan on niin, että presidentin kanslia itse pystyy parhaiten vastaamaan, miksi he tavallansa noin näkevät. Meillä on tunnistettu asiantuntijaresurssin lisätarve, ja tämä on ihan laajasti eduskuntapuolueissa jaettu ymmärrys, erityisesti niissä puolueissa, joissa on ollut pääministeripuolueen asema, Haapajärvi sanoo.
Presidentin kanslian lisäksi myös ulkoministeriö tyrmäsi idean pääministerin Nato-neuvonantajayksiköstä lausunnossaan.
Ulkoministeriökin pitää hanketta tarpeettomana ja katsoo, että uusi yksikkö voisi sotkea sitä, miten vastuu ulkopolitiikasta jakautuu esimerkiksi ulko- ja puolustusministeriön ja toisaalta pääministerin kesken.
"Idea ei tullut suoraan pääministeriltä"
Haapajärven mukaan toistaiseksi on ajateltu, että olisi reilua, että täysin uusi neuvonantajan paikka olisi avoimessa haussa.
Sekin vaihtoehto on kuitenkin mahdollinen, että pesti voisi tulla osaksi ulko- tai puolustusministeriön tai puolustusvoimien työnkiertoa.
Lausuntokierroksen palautteeseen tullaan Haapajärven mukaan perehtymään tarkasti. Sinänsä lisäresursseista on kuitenkin hänen mukaansa jo sovittu täydentävässä talousarviossa.
– Huolellisesti perehdytään saatuun palautteeseen, ja jos siellä on jotain sellaista, mistä on tärkeää ja hyvä tehdä johtopäätöksiä, sen mukaan mennään.
Erityisesti valtiosihteeri Haapajärvi haluaa painottaa sitä, ettei idea uudesta Nato-neuvonantajasta ole tullut "suoraan pääministeriltä".
Ajattelu on alkanut jo koronakriisin liittyvissä keskusteluissa, kun valtioneuvoston kanslian virkamiesten ja pääministerin esikunnan kesken on käyty läpi, miten kriisijohtamista tulisi kehittää.
– Tämä ei ole pääministerin henkilökohtainen hanke, jonka hän olisi määrännyt ja käynnistänyt, Haapajärvi sanoo.
– Pääministeri ja pääministerin esikunta ovat hyväksyneet tämän idean, että pääministerille lisätään asiantuntijaresurssia. Ennen kaikkea tätä tehdään vaalien jälkeen aloittavalle pääministerille, on se sitten Sanna Marin tai [Riikka] Purra tai [Petteri] Orpo.Tässä tehdään tulevalle pääministerille lisäresurssia, rakennetaan sitä valmiiksi, Haapajärvi lisää.
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää