Samuji vältti konkurssin joukkorahoituksen avulla, taiteilijat tukevat muotitaloa – Samu-Jussi Koski: "Tulee sellainen olo, että olenko ansainnut tämän"
Muotitalo Samuji on ollut konkurssin partaalla, mutta Samujin velkarahat on saatu joukkorahoituksella kasaan noin viikossa. Huomenta Suomi haastatteli yrityksen perustajaa aiheen tiimoilta.
Konkurssin partaalla olleen muotitalo Samujin perustaja, vaatesuunnittelija ja yrityksen luova johtaja Samu-Jussi Koski kertoi Huomenta Suomessa keskiviikkona, että velkarahat kattavan joukkorahoituksen summa on nyt noin 200 000 euroa.
Mikä on saanut ihmiset liikkeelle ja auttamaan rahoituksessa? Samu-Jussi Koski uskoo Samujin arvojen vetoavuuteen – ihmisillä on yhä luotto Samujiin.
– Ihmiset ovat halunneet antaa meille toisen mahdollisuuden. Tämä oli todella iso yllätys meille. Ja ilmeisesti tämä oli Suomessa jonkinlainen ennätys joukkorahoitusten suhteen, Koski kertoo.
Mitä kerätyllä rahalla nyt tehdään?
Kiintoisaa onkin, mitä joukkorahoituksen rahoilla nyt tehdään.
– Saamme maksettua konkurssiuhan pois. Tarkoitus on jatkaa rahoituskierrosta ja puhumme muutaman sijoittajan kanssa.
Eturivin taiteilijatkin haluavat osoittaa tukensa Samujille. Karoliina Hellberg ja Tuukka Tammisaari järjestävät taidehuutokaupan Samujin tueksi. Hankkeessa on mukana 17 taiteilijaa Kosken mukaan.
– Siitäkin tulee sellainen olo, että olenko ansainnut tämän, Koski pohtii.
Miksi Samu-Jussi Koski yhä uskoo kivijalkakauppoihin? Mitä vinkkejä Koski antaa muille yrittäjille? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.
Uusimmat
-
02:00
Suomessa on jo yli miljoona lihavaa aikuista, kertoo THL:n tutkimus
-
01:01
Aseliikevaihto kutistunut maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
-
00:01
Kenneth Kvarnströmistä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja
-
23:16
Kiskoilta suistunut veturi on saatu siirretyksi ratapihalta Tampereella, liikenne palautumassa normaaliksi
-
23:12
Tulivuori purkautuu Sumatralla Indonesiassa, patikoijia evakuoitu
-
22:40
Vahvavireinen Huuhkajat-hyökkääjä teki hienon maalin Bundesliigassa
-
22:14
Suomen mäkimiehillä väkevin maailmancup-startti moneen vuoteen – valmentajalta lupaava viesti: "Reserviä on parempaankin"
-
22:05
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:29
Poliisin mukaan Meri-Lapissa autoilijat varoittavat puhallusratsiasta – "Mitä päässä oikein pyörii?"
-
21:02
Ukraina: Kaksi kuollut Venäjän iskuissa Hersoniin, pommit vaurioittivat kahta sairaalaa – MTV seurasi sotaa
-
21:00
Erling Haaland tulistui kyseenalaisesta tuomariratkaisusta – Tottenhamin ja Manchester Cityn välinen trilleri päättyi dramaattisesti
-
20:56
Mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, arvoista ja presidentin valtaoikeuksista? Tämä kaikki selviää MTV:n vaalikoneesta
-
20:45
Asiantuntijalta karu arvio: Prinsessa Catherine tulee kärsimään kohusyytöksistä kuningas Charlesia enemmän: "Kate ei voi piiloutua"
-
20:24
Yhdysvaltalaista sotalaivaa kohtaan hyökätty Punaisellamerellä? MTV seurasi sotaa 3.12.
-
20:14
Sähkön hinnassa tapahtuu maanantaina käänne
-
20:02
Liverpool oli minuuttien päässä yllätystappiosta – huima kiri käänsi tuloksen päälaelleen
-
19:32
Hongan suomalaislupaus siirtyy Kroatiaan
-
19:11
Mari Valosaari avoimena kauneusoperaatioistaan: "Kun se oli tehty ajattelin, että vau"
-
19:06
Saksalaisturisti kuoli veitsihyökkäyksessä Pariisissa – tapausta tutkitaan "terrorijuonena"
-
19:05
Tutkijoiden hätkähdyttävä väite: Netissä tavanneet avioparit ovat muita onnettomampia
-
Lataa lisää