Samsung työstää jo uutta 360 asteen kameraa

Gear 360 on Samsungin ensimmäinen kuluttaja-asiakkaille suunnattu 360 asteen kamera, joka alkujaan esiteltiin jo helmikuussa Galaxy S7 -mallien rinnalla ja joka kesän aikana ennätti myyntiin myös Suomessa. SamMobile-sivusto tietää kertoa, että Samsung kehittää tällä hetkellä uutta 360 asteen kameraa, mallinimeltään Gear 360 Pro.

SamMobilen mukaan Gear 360 Pro saattaisi tarjota edeltäjäänsä paremman kuvanlaadun kuville ja videoille, ja mukana saattaa olla myös täysin uusia ominaisuuksia, mutta tarkempia tietoja tulevasta kamerasta ei vielä kuitenkaan ole. Uusi kamera saatettaisiin esitellä tulevien Galaxy S8 -puhelimien rinnalla ensi vuoden alussa.

Uuden kameran lisäksi korealaisyhtiön kerrotaan kehittävän iOS-versiota sen Gear 360 -sovelluksesta, eli yhtiön Gear 360 -kameroita voisi näin ohjata myös Applen iOS-laitteilla. SamMobilen mukaan tätä sovellusta ei kuitenkaan kannata vielä lähiaikoina odotella saapuvaksi.

Samsungilla on selvästikin mielenkiintoa tarjota sen Gear-laitteita myös Applen iOS-laitteiden käyttäjille. Yhtiö on jo jonkin aikaa testannut ja testauttanut iOS-sovellusta, jonka turvin iPhone-käyttäjät voivat yhdistää puhelimensa Samsungin Gear S2 -kelloon tai Gear Fit 2 -rannekkeeseen.

Lue myös:

    Uusimmat