Samsung rikkoi hiljaisuuden: Räjähtelevien luurien syy vihdoin selvillä?

Samsung Galaxy Note 7 -älypuhelimien räjähtelyn syyksi on selvinnyt puhelimien akut, kertoo Reuters.

Sitten viime elokuun lanseerauksen Samsung Galaxy Note 7 -puhelimet alkoivat räjähdellä itsestään. Asiakkaat ympäri maailman raportoivat vaarallisista tapauksista, joissa puhelin oli räjähtänyt itsestään. Pahimmillaan räjähtelevät puhelimet ovat aiheuttaneet erilaisia vaaratilanteita, joissa ei ole säästytty ihmisvahingoilta.

Syyskuussa Samsung veti takaisin osan Note 7 -puhelimista, mutta tämän jälkeen myös Samsung Galaxy Note 7s -puhelimien raportoitiin räjähtelevän. Myöhemmin lentoyhtiöt, mukaan lukien Finnair, kielsivät kaikkien Note 7 -puhelimien tuonnin lentokoneeseen kokonaan.

Nyt puhelinvalmistajan nimettömältä lähteeltä on viimein saatu vahvistus, että räjähdykset johtuivat puhelinten akuista, uutisoi Reuters. Akkujen on epäilty muun muassa olevan liian ahtaalla puhelimessa, mikä voisi olla syynä akun ylikuumenemiseen.

Syyn selvittämiseksi on myös tutkittu muun muassa ohjelmiston osuutta. Puhelinvalmistajan kerrotaan julkaisevan kattavan raportin selvityksensä tuloksista tammikuun 23. päivä.

***



Lue myös:

    Uusimmat