Samanthan uskomaton muodonmuutos: "En koe, että olisin joutunut luopumaan mistään"

Asiantuntijat peräänkuuluttavat usein sitä, että mikäli mielii laihtua, ei kannata kieltää itseltään kaikkia herkkuja. Amerikkalaisen Samanthan muodonmuutos on loistava esimerkki siitä, kuinka armollisemman dieetin avulla voi olla mahdollista karistaa rutkasti kiloja.

Samantha Sutton esittelee Instagramissa avoimesti elämäntapamuutoksensa tuloksia: Hänen painonsa putosi vuodessa hieman alle sadasta kilosta 75 kiloon. Hän kertoo Women's Health -lehdelle pudottaneensa painoaan vuoden aikana kaiken kaikkiaan 23 kiloa. Erityistä Samanthan dieetissä on se, että hän ei koe joutuneensa luopumaan mistään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kilot alkoivat kertyä jo lapsena

Samanthan lapsuudenkodissa syötiin usein roskaruokaa. Kun hän sai ensimmäisen työpaikkansa, säilyivät vanhat tottumukset ja hänestä tuli pikaruokaravintoloiden vakioasiakas. Vähitellen paino kipusi liki sataan kiloon.

– Olen aina ollut isokokoinen, mutten ole tehnyt asialle mitään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Käänteentekevä hetki

– Maaliskuussa 2016, juuri ennen 31-vuotissyntymäpäiviäni tajusin, että farkkuni olivat todella kireä. Tunnistin, että olin jotain ihan muuta kuin mitä halusin olla, ja että se vaatisi sitä, että teen vihdoinkin jotain painolleni. Päätin etsiä terveellisen ruokaohjelman, jota pystyisin noudattamaan koko loppuelämäni, enkä vain laihdutuskuurin ajan, Samantha kertoo.

Samantha päätti ryhtyä noudattamaan Suomessakin aikoinaan markkinoitua Painonvartijoiden laihdutusohjelmaa, joka ei kiellä ruokavaliosta mitään ruoka-aineita, vaan keskittyy siihen, ettei kilokaloreita tule nautittua liikaa päivän aikana. Dieetti sallii herkut pienissä määrin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– En koe, että olisin joutunut luopumaan mistään, Samantha toteaa.

Ranskalaiset vaihtuivat salaattiin

Aloitettuaan uuden elämäntapansa Samantha vaihtoi ranskalaiset salaattiin ja ryhtyi panostamaan myös vedenjuontiin. Hän huomasi, että vesimäärän lisääminen karkotti hänen halunsa napostella jatkuvasti. Myös liikunta on tullut vähitellen osaksi hänen arkeaan.

Silloin tällöin Samantha on lipsunut vanhoille raiteille ruokailutottumuksissaan, mutta saavutetut tulokset ovat opettaneet häntä olemaan armollisempi itseään kohtaan.

– Minä olen ihminen ja silloin tällöin vedän överiksi. Pidän jokaista päivää uutena alkuna, Samantha kertoo.  

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

***

Lue myös:

    Uusimmat