Salkkarit-tähti Jarmo Koski joutui opettelemaan ruoanlaiton isänsä kuoleman ja äitinsä sairastumisen jälkeen: "Jäimme veljeskatras keskenämme"

0:45
Katso esimakua tulevasta kaudesta!

Jarmo Koski on kokannut aina perheensä ruoat. 

Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Jarmo Koski laittaa itsensä likoon maaliskuussa alkavalla MasterChef VIP -kaudella, jossa julkisuudesta tutut henkilöt kisaavat muita vastaan kokkaustaidoillaan.

Koski paljastaa, että hänen poikansa suorastaan pakotti ohjelmaan mukaan. Yllätyksenä miehelle kisassa tuli aika, jota vastaan piti taistella.

– Eihän sitä ole tottunut kotona aikaa vastaan kisaamaan ja se tuli itselle yllätyksenä, sillä en ole liiemmin katsellut edellisiä kausia ohjelmasta, Koski naurahtaa.

Koski on ollut aina perheen kokki ja loihtinut aterian pöytään. Silloin kun lapset olivat pieniä, hän työskenteli lastenteatterissa, josta illat olivat vapaana, joten pienokaisten tullessa koulusta oli ruoka pöydässä odottamassa.

– Usein lapset toivoivat tiettyjä ruokia, kuten makaronilaatikkoa. Saatoin muunnella hieman reseptiä ja laittaa esimerkiksi koskenlaskijajuustoa ja parsakaalia joukkoon, hyvin upposi.

Myös erilaiset ruokakulttuurit ovat rantautuneet Kosken ruokapöytään ulkomaanmatkoilta. Koski vie ruokailijat makumatkalle niin Italiaan kuin Thaimaahan.

– Suosin kuitenkin ruoanlaitossa erityisesti suomalaisia raaka-aineita.

Tiettyä bravuuriruokaa Koski ei pysty summaamaan, vaan hän tekee monipuolisesti erilaisia annoksia. Näyttelijä joutui opetella kokkaamaan jo nuorena.

– Jäimme veljeskatras keskenämme, kun isäni kuoli ja äitini oli kipeänä. Sen myötä meidän piti opetella ruoanlaitto. Sitä kautta aloin kiinnostumaan siitä ja aloinkin testailemaan eri makumaailmoja ja raaka-aineita, jotka sopisivat yhteen.

Ohjeita hän ei kuitenkaan noudata orjallisesti.

– Olen kyllä etsinyt inspiraatiota ohjeista, mutta en ole mitta kourassa niitä koskaan noudattanut. Mielestäni ruoan teko on luovaa toimintaa!

Tulevalla kaudella tuomaristossa jatkavat Tomi BjörckSikke Sumari ja Kari Aihinen.

MasterChef-tittelistä kisaavat kirjailija Max Seeck, artisti Seksikäs-Suklaa, Radio Novan suosikkijuontaja Minna Kuukka, näyttelijä Olga Temonen, tubetähti Miska Haakana, toimittaja Anna Perho, remonttipiiskuri Perttu Sirviö, Salatut elämät -tähti Jarmo Koski, Teflon Brothers -yhtyeen Voli sekä mediapersoona 

MasterChef VIP MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa ti 2.3. klo 20 alkaen. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja