Salkkarit-lapsitähdet paljastavat: Näin bongattiin sarjaan

Molemmat Salkkareiden tämän hetkiset lapsinäyttelijät päätyivät suosikkisarjaan koekuvausten kautta. Yhtä rohkaisi äiti, toista sisko.

Salattuihin elämiin ilmestyi syksyn alussa uusi hahmo: Nella-tyttö, joka paljastui Evan (Tiia Elg) ja Jirin (Mikko Parikka) tyttäreksi. 

Nellaa näyttelevä Sonja Kasurinen, 11, kertoo seuranneensa Salkkareita ennen sarjassa aloittamista. Teatteria jo aiemmin harrastanut tyttö päätyi sarjaan mukaan käytyään ensin seuraamassa kuvauksia.

– Äidille kerrottiin, että etsitään 10–12-vuotiasta tyttöä rooliin. Äiti kysyi, haluttaisiinko mennä koekuvauksiin. Sanoimme, että joo, ja sitten oli koekuvaukset, Kasurinen kertoo valintaprosessista.

Myös Severi Sievistä näyttelevä Rufus Rusanen päätyi sarjaan koekuvausten kautta. Eikä hänkään ei ollut hakeutunut niihin itse.

– Isosiskoni ilmoitti minut koekuvauksiin. En edes tiennyt, että ne ovat koekuvaukset, mutta minut valittiin, Rusanen muistelee.

Rusasen isosisko Rosa Rusanen näyttelee Salatuissa elämissä Iida Mustosta.

Suosikkihahmojen tapaaminen jännitti

Sarjassa on molempien nuorten näyttelijöiden mukaan ollut kivaa ja jännittävää näytellä. Rusasen ystävät ovat jo tottuneet näkemään hänet ruudussa, mutta Kasuriselle palautetta on tullut myös kavereilta.

– Ne ovat silleen, että tosi kiva, kun pääsin sinne. Yleensä kaikki myös kysyvät, miten pääsin, Kasurinen kertoo.

Salkkareiden katsojana Kasurisella oli omat suosikkihahmonsa ennen kuvauksissa aloittamista: Heidi Aaltonen (Venla Savikuja) ja Peppi Puolakka (Sara Parikka).

Savikujan tapaaminen kuvauksissa jännitti hieman.

– Tuli sellainen ajatus, että yhtäkkiä se on mun edessä – yleensä näkee vain telkkarissa!

Salatut elämät arkipäivisin kello 19.30 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat