Salkkaripahis Juha Veijonen: En pelkää tulevaa kohua

Supersuositussa sarjassa on kuluneena keväänä nähty jo yksi iso kohu Sepon traagisen ratkaisun myötä, mutta kohuilta ei vältytä myöskään tämän viikon jaksoissa.

Yksi sarjan suosituimmista ja pitkäaikaisimmista roolihahmoista joutuu tulevan keskiviikon jaksossa hengenvaaraan. Esko Koveron esittämä Ismo joutuu kovan paikan eteen, kun Juha Veijosen roolihahmo Mikael vaatii mieheltä rahoja takaisin kovin ottein.

MTV3.fin Viihdeuutiset tavoitti Veijosen maanantaina, joka muisteli vierailuaan Suomen suosituimmassa tv-sarjassa hyvällä.

– Lähdin innokkaasti mukaan ohjelmaan, kun sain soiton tutulta tuottajalta. Oli tosi kivaa päästä mukaan uuteen työyhteisöön, vaikka siellä olikin mukana jo ennestään tuttuja näyttelijöitä, hyväntuulinen Veijonen kertoo.

Suosittua ohjelmaa seuraa päivittäin noin miljoona suomalaista. Pitkän linjan näyttelijä kertoo olevansa nykyisin tuttu kasvo myös nuorisolle, jotka tuntevat hänet Mikaelina vanhempien sukupolvien tuntiessa miehen Vares- ja Häjyt-elokuvan ajoilta.

Pääsiäisenä nähdyissä jaksoissa Jarmo Kosken esittämä Seppo Taalasmaa teki järkyttävän ratkaisun ja asiaa puitiin otsikoissa monta päivää. Tulevan keskiviikon jaksosta riittää varmasti myös kirjoitettavaa, mutta Veijonen ei kohusta hätkähdä.

– Saa nähdä, tuleeko siitä jotain kohua. En tosin pelkää mitään kohua, siitä vaan, näyttelijä naurahtaa.

Veijonen muistelee jo tovi sitten kuvattua jaksoa lämmöllä. Yli kaksikymmentä vuotta alalla ollut Veijonen kertoo saaneensa ohjaajalta kehuja roolisuorituksestaan.

– Kyllä mä uskon, etteivät kollegat usko minun oikeasti pahoinpitelevän ketään. Oli kyllä hauska tehdä sitä jaksoa. Ohjaaja sanoi, että jaksostahan tuli aivan erilainen kuin etukäteen odotti. Se oli mukava kuulla, että sai tuotua siihen jotain uutta.

SALATUT ELÄMÄT arki-iltaisin kello 19.30 MTV3-kanavalla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat