Juha Veijonen: Voisin olla parempikin vaari

Suomen tunnetuimpiin miesnäyttelijöihin lukeutuva Juha Veijonen on siviilissä kahden pojan ylpeä isoisä.

Nuorella iällä isäksi tullut Juha Veijonen ehti jo nelikymppisenä isoisäksi. 8- ja 10-vuotiaat pojanpojat Miika ja Niko ovat Jussi-vaariksi kutsutulle näyttelijälle tärkeitä, vaikka vaaria painaakin välillä huono omatunto liian vähäisestä ajasta.

– Mun täytyy myöntää, etten ole perinteinen kiikkustuolivaari ja viikonloppuvaari. Välillä on oikeasti vähän huono omatunto siitä, että pojanpoikiin tulee oltua yhteydessä liiankin harvoin. Se on johtunut kuitenkin töistä. Yritän parhaani, Veijonen tunnustaa.

Miikalta ja Nikolta ei ole jäänyt huomaamatta, että Jussi-vaari on tunnettu näyttelijä. Lukuisissa menestyselokuvissa näytellyt Veijonen tunnistetaan kadulla ja näyttelijän tekemiset kiinnostaa myös lehdistöä.

– Se on ehkä välillä vähän vaivaannuttavaakin. He ovat 8- ja 10-vuotiaat, niin sen tietää myös koulutoveritkin. Pojille tulee välillä negatiivista ja positiivista kommenttia ja he joutuvat kestämään sitä, Veijonen murehtii.

Veijonen on joutunut jopa sellaisen tilanteen eteen, että poikien opettaja on pyytänyt tunnetulta isoisältä nimmaria. Koulun tilaisuuksiin Veijonen ei kuitenkaan lähde, hyvästä syystä.

– Tämä saattaa kuulostaa julmalta, mutta en menisi. Siitä tulisi vaan hämmentävää. Haluan että ihmiset ovat vapautuneita. Ja mun läsnäolo ei edesauta sitä.

Pojanpojat pääsevät kuitenkin maistamaan vaarinsa kautta myös julkkiselämää, sillä Veijonen ottaa isänsä, poikansa ja Miikan ja Nikon mukaan uuden Niko 2 – lentäjäveljekset -elokuvan ensi-iltaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat