Salkkareiden Esko Kovero ja Sara Parikka näyttelijän työstä: "Usein sitä näkee vain omat virheensä"

Salattujen elämien Esko Kovero ja Sara Parikka kertovat sarjan syyskaudesta 7:06

Esko Kovero kertoi Huomenta Suomessa, että hänen pitkään näyttelemästään hahmosta on tullut osa häntä.

NäyttelijäEsko Kovero esiintyi maanantaiaamun Huomenta Suomessa näyttelijäkollegansa Sara Parikan kanssa. Koivero on näytellyt Salatut elämät -ohjelmassa Ismo Laitelaa jo 19 vuotta, eli sarjan koko olemassaolon ajan. Myös Sara Parikka on ollut sarjassa pian 10 vuotta.

Molemmat kertovat, että katsovat itsekin silloin tällöin Salkkareita erityisesti kehittyäkseen työssä.

– Useinhan sitä näkee vain omat virheensä televisiossa, Kovero naurahtaa. 

Kovero kertoo sarjan työyhteisön olevan suuri syy siihen, miksi ohjelmassa näytteleminen viehättää häntä edelleen. Hänen mukaansa myös Ismo on kasvanut ajan saatossa osaksi häntä.

– Olen joskus sanonutkin, että sarja on kuin toinen koti. Laitelan keittiö, olohuone ja veikkauspöytä ovat kyllä tulleet tutuksi ja ovat myös osana minunkin elämääni.

Näyttelijän mukaan Salatut elämät on hyvin vahvasti kiinni tässä päivässä ja ottaa usein kantaa moniin ajankohtaisiin yhteiskuntaa puhuttaviin asioihin. Kovero ei ihmettelisi sitä, että jossakin tulevassa jaksossa viitattaisiin viikonloppuna Turussa tapahtuneisiin puukotuksiin.

– Salkkarit pyrkii aika hyvin seuraamaan tätä aikaa, mitä tällä hetkellä tapahtuu maailmassa.

Tulevasta kaudesta Kovero ei suostu vielä paljastamaan kovinkaan paljoa.

– Sarjaa seuraamalla kaikki ongelmat ratkeavat!

Salatut elämät palaa MTV3-kanavalle 21.8 klo 19.30!

Lue myös:

    Uusimmat