Mainos

Saksassa on päästy alustavaan hallitussopuun – Demarien Martin Schulzista ulkoministeri?

Saksassa liitokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraatit ja sosiaalidemokraatit eli SPD ovat päässet periaatteessa hallitussopuun, kertovat neuvotteluja lähellä olevat lähteet.

Koalition uudeksi ulkoministeriksi nousee SPD:n puheenjohtaja Martin Schulz, kertoo Bild-lehti. SPD on saamassa myös valtiovarainministerin ja työministerin salkut. Valtiovarainministeriksi nousee nykyinen Hampurin pormestari Olaf Scholz.

Merkelin kristillisdemokraatit puolestaan saavat puolustus- ja sisäministerien paikat. Sisäministeriksi on tulossa Horst Seehofer. Puolustusministerinä jatkaa Ursula von der Leyen.

Uutistoimisto Reutersin mukaan hallitus haluaa muun muassa uudistaa euroaluetta läheisessä yhteistyössä Ranskan kanssa, ja muuttaa Euroopan vakausmekanismin Euroopan valuuttarahastoksi. Hallitus on myös valmis lisäämään Saksan maksuosuutta EU:n budjetissa. Mikäli sopuun päästään, se on hyväksyttävä sosiaalidemokraattipuolueen jäsenäänestyksessä.

Hallitusneuvotteluja on käyty saksalaisittain jo poikkeuksellisen pitkään. Saksan liittopäivävaalit pidettiin viime syyskuun lopulla.

Süddeutsche Zeitung -lehden mukaan Martin Schulz jättäisi SPD:n puheenjohtajuuden, ja hänen tilalleen voisi nousta SPD:n parlamenttiryhmän puheenjohtaja Andrea Nahles.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.