Merkel nostamassa tunnetun kriitikkonsa ministeriksi

Saksassa liittokansleri Angela Merkel on nostamassa yhtä tunnetuimmista kriitikoistaan puolueensa sisällä ministeriksi maan hallitukseen, kertoo sanomalehti Bild.

Bildin tietojen mukaan kristillisdemokraatteja (CSU) johtava Merkel nimittää uuden hallituksen terveysministeriksi 37-vuotiaan Jens Spahnin. Päätöksen voi nähdä myönnytyksenä puolueen oikeistolaisimmalle siivelle, sillä Spahn on muun muassa kritisoinut Merkelin maahanmuuttopolitiikkaa liian avoimeksi.

Aiemmin Spahn on toiminut apulaisvaltiovarainministerinä.

Hallituksen muodostaminen yhä epävarmaa

Merkelin CSU:n ja sen sisarpuolueen CDU:n mahdollinen hallituskumppani sosialidemokraattinen SPD järjestää jäsenäänestyksen hallitukseen lähtemisestä. Äänestyksen tuloksen pitäisi selvitä maanantaina 4. maaliskuuta.

Jos SPD hylkää hallitusvastuun, saatetaan Saksassa käydä uudet vaalit. Maan poliittinen pattitilanne on pitkittynyt, sillä hallitusta ei ole vieläkään saatu muodostettua, vaikka vaalit pidettiin viime syyskuussa.

Lue myös:

    Uusimmat