Saksassa jännitetään tänään poikkeuksellisen kiinnostavia Baijerin osavaltiovaaleja

Baijeri suunnannäyttäjänä 2:11

Saksan eteläisessä Baijerin osavaltiossa pidetään tänään poikkeuksellisen kiinnostavat vaalit.

Baijeria vuosikymmeniä hallinneen kristillissosiaalisen unionin CSU:n odotetaan kärsivän historiallisen tappion. Mielipidekyselyiden perusteella CSU saa äänistä noin kolmanneksen.

Baijerin toiseksi suurimmaksi puolueeksi on nousemassa vihreät vajaan 20 prosentin kannatuksella. Maahanmuuttovastainen Vaihtoehto Saksalle (AfD) puolestaan on pääsemässä ensimmäistä kertaa osavaltion parlamenttiin reilun 10 prosentin kannatuksella.

Kyselyihin liittyy epävarmuutta, sillä suuri osa baijerilaisista ei ollut muutama päivä ennen äänestystä vielä päättänyt kantaansa.

Lue myös:

    Uusimmat