Saksan yksi pahimmista sarjamurhaajista saa tänään tuomion – sairaanhoitaja myönsi tappaneensa yli 100 potilasta, yritti näyttää osaavansa pelastaa ihmishenkiä

Jopa 300 ihmisen tappamisesta epäilty teho-osaston sairaanhoitaja Niels Högel on saamassa uusimman tuomionsa ensi kuussa 0:30
Video: Niels Högel on ehkä Saksan historian pahin sarjamurhaaja.

Saksassa oikeusistuin antaa tänään tuomion maan sodanjälkeisen historian pahimmalle sarjamurhaajalle.

Entinen sairaanhoitaja Niels Högel on myöntänyt tappaneensa yli sata potilasta. Syytteiden mukaan nelikymppinen Högel on antanut potilailleen tahallaan liian suuria lääkeannoksia, jotta voisi sen jälkeen elvyttää heidät viime hetkellä. Elvytysyritykset eivät juurikaan onnistuneet.

Syyttäjien mukaan Högelin motiivina olivat turhamaisuus, tylsistyminen ja halu näyttää, että hän pystyisi pelastamaan ihmishenkiä.

Oikeudenkäynti alkoi viime vuonna. Högeliltä kysyttiin oikeudenkäynnin alkupuolella, miksi hän ei tunnustanut kaikkia murhia heti. Hän sanoi tuolloin tajunneensa murhasarjansa koko laajuuden vasta sen jälkeen, kun oli lukenut oikeudenkäynnin asiakirjat ja käynyt terapiassa.

Vankilassa istuva Högel on aiemmin todettu syylliseksi kahdessa oikeudenkäynnissä. Hänet tuomittiin murhan yrityksestä 7,5 vuodeksi vankilaan vuonna 2008. Vuonna 2015 hän sai 15 vuoden tuomion murhasta ja viidestä murhan yrityksestä.

Lue myös:

    Uusimmat