Saksalaisnainen halusi jonkun siirtävän auton autotallinsa edestä – turvautui älyttömään keinoon: "Ajatteli, että poliisi tulee paikan päälle nopeammin"

Peruuttaminen parkkipaikalla 2:16
Näin peruutat parkkipaikalla.

Saksalaisnaisen metodit auton siirtämiseen olivat vähintäänkin kyseenalaiset.

Saksalaispoliisit kutsuttiin tutkimaan murhaa, mutta paikan päältä he löysivätkin vähemmän akuutin tilanteen.

Paikan päällä virkavallalle nimittäin selvisi, että nainen, joka murhasta oli ilmoittanut, halusi vain jonkun siirtämään hänen autotallinsa tukkeena olleen auton. 

Tapauksesta uutisoivat muun muassa Autoblog ja New York Post.

"Ajatteli, että jos hän ilmoittaa murhan, poliisi tulee paikan päälle nopeammin"

Nainen soitti viime viikon torstaina hätänumeroon ja väitti, että hänen aviomiehensä oli kuollut. Poliisi ja ensiapuhenkilökunta riensivät paikan päälle Baijeriin.

– Nainen ajatteli, että jos hän ilmoittaa murhan, poliisi tulee paikan päälle nopeammin, totesi Stefan Sonntag Baijerin poliisista saksalaisen uutistoimisto dpa:n mukaan.

Nainen oli silminnähden humalassa ja yritti päästä autolleen, mutta poliisi nappasi häneltä avaimet pois. Naista odottanee kovat sakot ja rikostutkinta hätänumeron väärinkäytöstä.

Lue myös:

    Uusimmat