Saksalaiset kotitaloudet velkaantuvat

Saksalaiset kotitaloudet velkaantuvat korkean työttömyyden myötä, konkurssien määrä on kuitenkin kääntynyt laskuun.

Saksan korkeat työttömyysluvut heijastuvat jo kansalaisten henkilökohtaiseen varallisuuteen. Tänään julkaistujen tilastotietojen mukaan yksityishenkilöiden vararikot lisääntyivät elokuussa kolmanneksen vuotta aiempaan verrattuna.

Samaan aikaan kuitenkin yrityspuolella näytti menevän paremmin, sillä yritysten konkurssit kääntyivät elokuussa laskuun.

Vastaavanlainen kehitys on jatkunut Saksassa koko alkuvuoden, sillä tammi-elokuussa yksityishenkilöiden vararikot kasvoivat 61 prosenttia yli 20 000:een verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Analyytikot huomauttavat, että lukujen takaa paljastuu, kuinka yksityiset kotitaloudet velkaantuvat yhä enemmän muun muassa korkean työttömyyden vuoksi. Saksan työttömyysprosentti on noin kymmenen.

Yrityspuolella konkurssien määrä Saksassa laski elokuussa ensimmäisen kerran kahteen ja puoleen vuoteen. Konkurssiin meni elokuussa 3021 saksalaisyritystä, mikä on 8,7 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden elokuussa, kertoivat liittovaltion tilastoviranomaiset.

Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana konkurssiin meni 26558 saksalaisyritystä, mikä on 6,7 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa enemmän.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat