Sairastuitko kesälomalla? Tee näin ja säästä vapaat

Lomalla sairastava saa siirtää vapaat 3:29

Sairastuneella on oikeus siirtää sairauden takia keskeytynyttä vuosilomaa. Muutama asia on kuitenkin tärkeä ottaa huomioon loman siirtoa hakiessa.

Vuosilomalla sairastunut työntekijä saa siirtää lomaansa, jos anoo siirtoa heti sairastuttuaan.

Mitä tehdä, kun huomaa olevansa sairas?

– Ensimmäisenä pitää ottaa yhteys omaan esimieheen ja ilmoittaa sairastumisestaan, toteaa Mehiläisen johtava työterveyslääkäri Sirkku Martti.

Sairauden lisäksi syitä työkyvyttömyydelle ovat myös synnytys ja tapaturma. Jos on oikeus vuosiloman pitämiseen, on myös oikeus vuosiloman siirtoon.

Milloin oikeutta ei ole?

Martin mukaan siihen, milloin lomaa ei saa siirtää, on kaksi eri näkökulmaa.

– Joko työntekijä sairastuu ennen vuosiloman alkua tai on etukäteen loman aikana tiedossa jokin toimenpide, kuten leikkaus. Näistä on hyvä ilmoittaa työnantajalle jo aikaisemmin.

Lain mukaan oikeutta loman siirtämiseen ei ole myöskään silloin, kun työntekijä on aiheuttanut työkyvyttömyyden tahallaan tai ”törkeällä huolimattomuudella”.

Kuusi päivää omavastuupäiviä

Lain mukaan työntekijällä on oikeus pyynnöstään saada siirretyksi vuosilomaan sisältyvät kuusi lomapäivää ylittävät työkyvyttömyyspäivät.

– Kuusi ensimmäistä lomapäivää on myös niin kutsuttuja omavastuupäiviä. Jos sairaus kestää yli kuusi päivää, tästä eteenpäin päiviä voi siirtää.

Omavastuupäivät eivät saa vähentää työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan.

Lääkärintodistus tärkeä

Työkyvyttömyydestä on esitettävä työnantajalle luotettava selvitys. Mikä selvitys on, lukee työehtosopimuksessa. Todennäköisesti varmimmiten siirron saa lääkärintodistuksella.

– Joissain yrityksissä myös työterveyshoitajan laatima todistus riittää. Tämä kannattaa varmistaa omalta työpaikalta.

Eli sairastuttua, kannattaa heti hakeutua lääkäriin!

Milloin loman saa pitää?

Siirretty kesäloma tulee lain mukaan pitää lomakaudella ja talviloma ennen seuraavan lomakauden alkua. Jos tämä ei ole mahdollista, loman voi pitää seuraavan kalenterivuoden lomakauden aikana.

Suomen Yrittäjät vastustivat aikoinaan kiivaasti, että sairastaminen vuosilomalla siirtyisi työnantajan maksettavaksi.

Myös joissain sosiaali- ja terveysalalla yksityisen sektorin työehtosopimuksissa oikeus siirtää yli viisi viikkoa ylittävä loman on herättänyt ammattiliiton ja työnantajien välillä keskustelua.

– Vuosilomalainsäädäntö koskee sekä yksityistä että julkista alaa, toteaa Martti.

Lue myös:

    Uusimmat