Sairaalapapille uskoudutaan kriisissä – ”Siinä on jotakin hyvin pyhää”

Joskus kun Marja-Leena Tahkola palaa töistä kotiin, hänen on pakko rukoilla.

– Ei ihminen toimi niin, että kun ovi menee kiinni, niin raskaat asiat jäävät sinne, Oulun evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän sairaalapastorina työskentelevä Tahkola sanoo.

Ei varsinkaan, kun tapaa sairaita ja kuolevia ihmisiä.

– Sairaalapapin työtä tehdään omalla persoonalla, ja monet tapaukset kulkevat mielessä sairaalan seinien ulkopuolelle. Olen itse ottanut jaksamiskeinoksi sen, että rukoilen lyhyesti heidän puolestaan ja yritän sitten jättää asian syrjään. En vatvo ja mieti päiväkausia.

Vapaalla Tahkola pitää myös kännykän kiinni.

– Luen tekstiviestit ja sähköpostit, kun palaan seuraavan kerran töihin. Vapaapäivinä tai lomalla pitää olla kyky irrottautua töistä. Koko ajan ei voi olla käytettävissä.

Erityisen tärkeää tämä on siksi, että Tahkolalla ei periaatteessa ole työaikoja – vain työpäiviä tai vapaapäiviä.

– Kaikki hengellisen työn tekijät ovat työajattomassa työssä. Vapaapäiviä on viikossa kaksi.

Käytännössä Tahkolakin kyllä tekee töitä pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin kahdeksasta neljään, lukuun ottamatta iltaisin kokoontuvia keskusteluryhmiä. Oulussa, jossa on viisi sairaalapastoria, viikon kestävä päivystysvuoro osuu kohdalle joka viides viikko.

– Päivystävälle sairaalapastorille voidaan soittaa sairaalasta myös öisin ja viikonloppuisin. Lisäksi hän lähtee tarvittaessa poliisin mukaan viemään suruviestejä koteihin.

Ollaan vierellä ja kuunnellaan

Tahkolan työpäivät kuluvat enimmäkseen ihmisten kanssa keskustellessa. Sairaalapastori on sairaalassa potilaita, omaisia ja hoitohenkilökuntaa varten.

– Osa keskusteluista on sovittuja, osa syntyy spontaanisti osastolla kierrellessä. Niihin voi liittyä rukousta, ehtoollista, rippiä tai muita hengellisiä apuvälineitä. Joskus vain ollaan vierellä ja kuunnellaan.

Tilanteet, joissa sairaalapapille halutaan jutella, vaihtelevat.

– On iso kriisi ihmisen elämässä, kun joutuu sairaalan seinien sisälle. Jotkut pyytävät papin luokseen, kun ovat saaneet vaikka tiedon jostakin vakavasta diagnoosista. Jollekin tuleva leikkaus nostaa mieleen pelkoja. Osa haluaa vapautua mieltä painavasta asiasta ja tarvitsee synnintunnustusta ja -päästöä.

Saattohoito-osastolla pastoria tarvitaan paljon lähestyvän kuoleman takia. Siellä sairaalapastori on automaattisesti osa hoitotiimiä.

– Sairaanhoitajatkin voivat pyytää papin paikalle, jos he huomaavat, että potilaan olisi ehkä hyvä jutella jonkun kanssa. Omaiset puolestaan saattavat pyytää keskusteluapua omaan hätäänsä.

Käykö sairaalapappi myös sellaisten luona, jotka eivät kuulu kirkkoon tai usko Jumalaan?

– Totta kai. Mutta väkisin ei koskaan mennä, vaan esimerkiksi osastolla kierrellessä tiedustellaan, voiko tulla juttelemaan, Tahkola sanoo.

– Emme me kysele, kuulutko kirkkoon tai uskotko Jumalaan. Monella kyllä on tarve ryhtyä itse juttelemaan asiasta ja ilmoittaa esimerkiksi heti alkuun, että minä en kuulu kirkkoon, mutta haluaisin silti puhua. Autamme kaikkia ihan samalla tavalla.

”Siinä on jotakin hyvin pyhää”

Sairaalapapilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Tahkola myöntää taakan kasvavan välillä suureksi. Sairaalapapin pitää olla ihmisten tukena, mutta kuka on sairaalapapin tukena?

– Minulla on oma työnohjaaja, jonka kanssa saan turvallisesti puhua tapahtumista ja niiden synnyttämistä tunteista asioina ja ilmiöinä ilman, että ihmiset tulevat tunnistetuiksi. Ohjaaja peilaa ja antaa käytännön ohjeita ja näkökulmia, Tahkola kertoo.

Myös työyhteisön tuki on tärkeää.

– Vaikka teen perustyötä yksin, niin viikko aloitetaan joka maanantai hartaudella, jossa luetaan Raamattua ja lauletaan virsiä ja käydään työhön liittyviä asioita läpi. Sitten on vielä arkielämän keinot: omat harrastukset ja kivat, iloiset asiat.

– Hengellistä jaksamista auttaa se, että Jumalalle ei tarvitse olla vaitiolovelvollinen, Tahkola naurahtaa.

Toki sairaalapapin työ myös palkitsee. Terveydenhoitajana aiemmin työskennellyt Tahkola koki sen kutsumuksekseen jo opiskellessaan teologiaa.

– Saan olla kirkon lähettämänä ja sairaalan kutsumana tekemässä jotakin sellaista, jota kukaan muu ei sairaalassa tee. Olen ihmisten rinnalla ja luottamuksen arvoinen, kun he kertovat kipeistä asioista. Papille kerrotaan yleensä vähän erilaisia asioita, koska ihmiset luottavat siihen, että hän ei kerro niitä eteenpäin. Siinä on jotakin hyvin pyhää.

– Vaikka sitä ei voi ”mitata”, niin aina kun ihminen avaa jotakin itsestään, ollaan jonkin todella arvokkaan äärellä.

Kuvat: Colourbox.com, Oulun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä

Millaista on hyvä saattohoito?

Noin 15 000 suomalaista tarvitsee saattohoitoa vuosittain. Terhokodin johtaja, ylilääkäri Juha Hänninen puhui aiheesta Studio55.fi-ohjelmassa tammikuussa 2014.