SaiPan jenkkihyökkääjän maalit liikaa Pelicansille – kotijoukkueet pitivät pintansa pudotuspeliavauksessa

SaiPan David Goodwin laukoi kaksi osumaa, kun SaiPa voitti Pelicansin ensimmäisen pudotuspelikierroksen avausottelussa lukemin 4-2.

Goodwin laukoi illan ensimmäisen osumansa ottelun puolessa välissä, kun hän tuikkasi Joona Voutilaisen torjunnasta syntyneen irtokiekon tyhjänä ammottavaan maaliin. Goodwin viimeisteli päätöserässä illan toisella osumallaan loppulukemiksi 4-2 Ahti Oksasen ​​​​​​​esityöstä.

Pelicans haki kavennusta vielä ilman maalivahtia, mutta SaiPa kesti lahtelaisten painostuksen mallikkaasti.

Ottelusarja jatkuu Lahdessa torstaina, jossa SaiPalla on voitolla mahdollisuus edetä puolivälieriin.

Ässille maukas kotivoitto

Ässät voitti Lukon ensimmäisessä ottelussa lukemin 2-1. Ässät sai otteluun unelma-alun, kun Matti Kuparinen laukoi isännät johtoon 48 sekunnin pelin jälkeen. Ässät siirtyi avauserässä vielä 2-0-johtoon.

Lukko onnistui maalinteossa päätöserässä, mutta ei onnistunut tasoittamaan ottelua kovasta yrityksestä huolimatta, joten Ässillä on torstaina mahdollisuus edetä puolivälieriin, mikäli se ottaa voiton myös Raumalta. 

Lopputulokset:

SaiPa - Pelicans 4-2 (SaiPa johtaa ottelusarjaa 1-0)
Ässät - Lukko 2-1 (Ässät johtaa ottelusarjaa 1-0)

Lue myös:

    Uusimmat