SaiPa rämpii syvällä, piinaavan tuskainen jakso heijastuu vahvasti jo koko joukkueeseen – "Se on pelkoa"

Lappeenrannassa vieraillut Turun Palloseura lisäsi kotijoukkue SaiPan ja sen kannattajien tuskaa ottamalla puhtaan 0–3-voiton.

Voitto maistui turkulaisille kolmen perättäisen tappion jälkeen mannalle, vaikkei sen tarvinnut koko hikimäärää jättääkään Kisapuiston jäälle. Loukkaantumisista ja kentällisen kirjavuudesta kärsivä SaiPa teki paljon virheitä varsinkin puolustuspelaamisessa. Kiekollisestikaan ei kumilaatta tahtonut pysyä lavassa eikä löytää hyökkäyksiin lähtevää. Joukkue on voittanut yhdestätoista viimeisestä ottelusta vain kaksi, mikä kertoo tilanteen synkkyydestä.

TPS:lle ilta oli valmentaja Marko Virtasen mukaan työmiesten ilta. Tällä hän tarkoitti maalintekijöitä Joel Janatuista, Hannu Kurua ja Petteri Wirtasta. Heistä Kuru avasi kauden maalitilinsä laukomalla Zach Budishin syötöstä 0–3-lukemat.

– On sitä odotettukin, mutta nyt uskon, että laukomalla se tulee. Ennen niitä jäi paljon piippuun, kertoi tyytyväinen Kuru.

Tappio oli SaiPalle jo neljäs perättäinen. Se on onnistunut voittamaan kymmenestä edellisestä ottelustaan vain yhden. Tuskainen tilanne näkyy myös joukkueen suorittamisessa.

– Joukkueen tuska näkyy joka paikkaan tällä hetkellä. Se on pelkoa, jonka poistamiseksi tehdään kaikkemme. Sitä on tehtävä jokaisen. On uskallettava pelata. On saatava rohkeutta pelaamiseen. Harjoitukset ovat olleet mainioita, mutta se meininki ei ole siirtynyt otteluun, SaiPan valmentaja Tero Lehterä sanoi.

SaiPa kohtaa torstaina vieraissa HIFK:n ja lauantaina kotonaan JYPin.

Lue myös:

    Uusimmat