Saija Tuupanen kertoo suhteestaan Sami Hedbergiin – yksi asia ylitse muiden: "Se on iso plussa ja auttaa arjessa"

Saija Tuupanen puhuu suhteestaan 1:19

Koomikko Sami Hedbergiin romanttisessa mielessä yhdistetty Saija Tuupanen kertoo MTV Uutisten haastattelussa kuulumisiaan.

Saija Tuupanen vieraili Tangomarkkinoiden karsinnoissa Lempäälän Ideaparkissa tervehtimässä tuttuja ja jännittämässä kilpailijoiden puolesta. Tuupanen kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että hänellä on edessään kiireinen kesä.

– Kesä näyttää siltä, miltä se on näyttänyt oikeastaan viimeiset 16 vuotta: Hyvin työntäyteiseltä, ja siitähän olen tietenkin hyvin onnellinen, Tuupanen kertoo.

Laulaja myöntää, että vuodet ovat opettaneet häntä ajattelemaan myös jaksamistaan. Käytännössä tämä näkyy tulevana kesänä siinä, että hän on tarkoituksella vähentänyt hieman töitä.

– En paahda enää sellaisella hurjalla vauhdilla, mitä olen tehnyt nyt neljä viimeistä vuotta. Nyt on semmoinen tasainen, hyvä tahti ja sitten minulla on vielä kesäteatteriakin luvassa tuonne elokuulle. Oikein ihana kesä on tulossa, Tuupanen summaa.

"Yhteistä aikaa löytyy, kun sitä haluaa"

Sami Hedbergin kanssa yhdessä viihtyvä Tuupanen kertoo, että yhteisen ajan löytäminen uuden kumppanin kanssa ei ole osoittautunut mahdottomaksi, vaikka molemmat ovat kiireisiä keikkailijoita.

– Kyllähän sitä yhteistä aikaa löytyy, kun sitä haluaa – kyllä se niin vaan menee, Tuuoanen toteaa.

Tuupanen pitää sitä suurena etuna, että parisuhteen kumpikin osapuoli esiintyy työkseen.

– Varmaan kaikki, jotka ovat esiintyvänä artistina, tietävät, että kun toinen ymmärtää, niin se on iso plussa ja auttaa arjessa.

Yksi syy alan kuormittavuuteen on se, että suosion säilyttäminen vaatii pitkäjänteistä työtä. Huipulla pysyminen ei ole helppoa, mutta Tuupanen uskoo tunnistavansa omasta tarinastaan tiettyjä tekijöitä, joita hän pitää menestyksensä salaisuutena.

– Monesti sanotaan, kun lähdetään vaikka laulukilpailuihin, että: "Ole oma itsesi". Se on sellainen lause, joka minulla on pyörinyt mielessä. Minä olen varmasti ollut oma itseni tämän 16 vuotta, Tuupanen kertoo.

Toinen kantava voima Tuupasen uralla on ollut lähipiiri.

– Minulla on loistava taustatuki, hyvät ihmiset takana, jotka tekevät työtä eteeni, se on tärkeää.

– Minulla on sellainen onni ollut tässä elämässä, että olen saanut loistavan porukan taakseni, hän jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat