Sähkön hinta kävi tänään ennätyskorkealla – kalleimman tunnin hinta seitsenkertaistui vuodessa
Sähkön hinta nousi tänään hetkittäin korkeimpiin lukemiin vuosikymmeneen. Kalleinta pörssisähkö on ollut tänä iltana kello 18 ja 19 välillä, jolloin kilowattitunnista täytyy maksaa 52,61 senttiä.
Vuosi sitten samana päivänä hinta oli kalleimmillaan 7,52 senttiä kilowattitunninlta eli kalleimmalta tunnilta katsottuna hinta on yli seitsenkertaistunut.
Sähkön hinta Suomessa määräytyy Pohjoismaisessa sähköpörssissä Nord Poolissa.
Kaksi tuntia saunassa, hinta reilusta eurosta reiluun kahdeksaan
Hinnan nousu voi merkitä suurta lisälaskua pörssisähköä käyttäville kotitalouksille. Jos omakotitalo lämpiää sähköllä, voi lisälasku olla satoja euroja kuukaudessa. Hinta näkyy tietysti kaikessa sähkönkäytössä.
Tehdään pieni vertailu jos sattuu käyttämään sähköä tänään juuri vuorokauden kalleimmilla tunneilla iltakuuden ja kahdeksan välillä.
Jos haluaa saunoa tänä iltana kuuden ja kahdeksan välillä ja laitaa keskikokoisen 8 kilowatin sähkökiukaan päälle tuolle ajalle, maksaa sen kuluttama sähkö tänä iltana 8 euroa ja 31 senttiä.
Vuosi sitten sähkön hinta samaan aikaan tapahtuvasta saunomisesta oli 1 euro ja 17 senttiä. Näihin hintoihin tulevat päälle vielä siirtohinnat.
Jos saunoo vasta iltakymmenestä puoleen yöhön, on hinta pienentynyt jo noin puoleen.
Sähköauton lataus yhä halvempaa kuin bensiiniatuolla ajaminen
Jos taas lataisi sähköautoa kalleimman tunnin ajan ja ajaisi latauksella 100 kilometriä, alkaisi sähköautolla ajaminen lähennellä hinnaltaan polttomoottoriautolla ajamista.
Sähköauto kuluttaa Suomen oloissa sadalla kilometrillä 15-25 kWh, kertoo Kirsi Immonen Suomen Sähköautoilijat ry:stä.
Hänen mukaanksa sähköauton energiankulutukseen eniten vaikuttavia tekijöitä ovat renkaiden vierintävastus, sääolot ja tien kunto.
20 kilowatin kulutuksella sadalla kilometrillä tulisi tämän illan kalleimmalla sähkön hinnalla matkan hinnaksi 10,52 euroa.
95E-bensiini maksaa tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla noin 1,8 euroa litralta.
Jos polttomoottoriauto kuluttaa kuusi litraa sadalla kilometrillä, olisi matkan hinta silloin 10,80 euroa.
Käytännössä tämä vertailu ei ole kuitenkaan mielekäs, koska harvat lataavat sähköautojaan sähkön kalleimmalla tuntihinnalla.
Monet lataavat autonsa Immosen mukaan öisin, joilloin sähkö on halvinta, tai käyttävät kiinteähintaista sähköä joko omassa kotitaloudessaan tai erilaisia kiinteähintaisia latauspalveluita.
Vain kahdeksalla prosentilla tuntisopimus
Energiamarkkinajohtaja Pekka Salomaa Energiateollisuudesta kertoo, että hinnannousu koskettaa välittömästi vain harvoja sillä viime vuonna 92 prosentilla kotitalouksista oli Suomessa jokin muu sähkösopimus kuin tuntisopimus.
Sähkön hinnannousua selittävät useat tekijät. Yhtenä syynä on maakaasun hinnannousu, toisena Norjan vähäisten sateiden aiheuttama huono vesitilanne, kolmantena koronataantumasta toipumisen aihheuttama lisääntynyt kysyntä.
Lisäksi Suomen sähkönhinnan määrittävät pohjoismaiset sähkömarkkinat ovat nykyään hyvin kytkeytyneet Euroopan markkinoihin.
Salomaan mukaan sähkön hinta tulee jatkossa vaihtelemaan paljon enemmän kuin viime aikoina on nähty. Yhtenä selityksenä tähän on tuulivoiman voimakkaasti lisääntyvä määrä, sillä tuuli- että aurinkovoima ovat hyvin sääherkkiä energiantuotantomuotoja.
Uusimmat
-
23:33
Raportti: Yhdysvaltain salainen palvelu vastuussa useista turvallisuusongelmista
-
23:24
Tapparan maalitykiltä hävytön temppu – tämä törkytaklaus meni ohi TV-pelissä, kurinpito tutkii
-
23:07
SAS:n kone yllättävään laskuun Kööpenhaminassa: Hiiri hyppäsi matkustajan ateriasta
-
23:01
Poliisi huolestunut Oulusta löydetyistä polttopulloista ja pullopommeista
-
23:00
Kuopioon hyviä uutisia: HJK:n mestaruushaaveille kova kolaus
-
22:52
Raimo Helmistä huvitti – Kiekko-Espoon luotsilta jykevää tekstiä: "Pitäisi jotain tajutakin!"
-
22:47
Emanuelaa kutsutaan "seksikkääksi erotuomariksi" – mitta täyttyi kyseenalaisen huomion keskellä
-
22:18
Soutulegenda Pertti Karppinen Olympiakomitean kohusta: "Raha ei mene oikeaan paikkaan"
-
22:01
Mariaanien haudan syvyyksistä kaikuneet "avaruusalusten äänet" ovat saaneet selityksen
-
21:59
HIFK:lle historiallinen voitto, Kärppien tähtikiinnistys hurjasteli hatullisen – näin perjantain liigakierros eteni
-
21:50
HIFK mursi ikävän kirouksen – Veli-Matti Savinainen pillastui totaalisesti
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
20:32
Vaarallinen rahtialus ajelehtii kohti Ruotsia – tällä taholla vastuu, jos jotain käy
-
20:32
Nyt meni hermot: TPS-tähdeltä karmiva taklaus Liigassa – sitten lyötiin nyrkillä päähän
-
Lataa lisää