Sadat jättävät ilmestymättä kutsuntoihin joka vuosi – asevelvollisia noudetaan jopa kotoa

Kutsunnat ovat tääs käynnissä: yli 30 000 miestä on saanut kirjeen, joka velvoittaa heidät saapumaan kotipaikkakunnallaan järjestettävään kutsuntatilaisuuteen. Kaikilta asevelvollisilta kutsuntoihin saapuminen ei kuitenkaan suju sotilaallisen säntillisesti.

Kapteeni Timo Miettinen Maavoimien esikunnasta kertoo, että vuosittain noin 400-500 asevelvollista jättää ilmestymättä kutsuntoihin viimeiseen määräpäivään mennessä. Suurin osa heistä on ulkomailla asuvia Suomen kansalaisia.

Varsinaisena kutsuntapäivänä saapumatta jättäneitä yritetään tavoitella mahdollisuuksien ja resurssien puitteissa jo saman päivän aikana. Joskus asevelvollinen saatetaan noutaa kotoa virkavallan toimesta.

– Meillä on lain mukaan oikeus pyytää poliisilta virka-apua henkilön toimittamiseksi kutsuntapaikalle. Tämä toimintamalli kuitenkin vähenee jatkuvasti poliisin resursseista johtuen. Sieltä ei ole aina mahdollisuuksia asettaa kutsuntatilaisuuksiin vartijoita.

Mikäli kutsuntatilaisuuteen unohtaa saapua ajallaan, ei ole syytä hätääntyä. Jokainen aluetoimisto järjestää 15. joulukuuta viimeisen kutsuntatilaisuuden aluetoimistolla. Tilaisuuteen voi osallistua, mikäli ei ole osallistunut kutsuntoihin määrättynä päivänä jo aiemmin.

Suomessa asuvista harva jättää menemättä

Mikäli kutsuntavelvollinen ei ole ilmoittautunut aluetoimistolleen joulukuun puoleenväliin mennessä, eikä poissaololle löydy laillista estettä, henkilöstä tehdään etsintäkuulutus. Laillinen este voi olla esimerkiksi vakava sairastapaus.

– Jos sinne ei tule, selvitämme vuoden pari viimeistä viikkoa, että voisiko taustalla olla jokin laillinen este. Mikäli sellaista ei löydy, teemme henkilöstä etsintäkuulutuspyynnön poliisille.

– Kun poliisi tavoittaa, tulee pientä rangaistusvaatimusta ja käsky ilmoittautua aluetoimistolle.

Etsintäkuulutus on voimassa sen vuoden loppuu saakka, kun henkilö täyttää 29 vuotta. Mikäli kutsuntavelvollisuus on edelleen täyttämättä, henkilöstä tehdään rikosilmoitus.

– Sen jälkeen teemme hänestä rikosilmoituksen poliisille. Jos poliisi tavoittaa henkilön, juttu menee oikeuteen, jos syyttäjä sen näkee tarpeelliseksi.

Ongelmana ulkomailla asuvat

Miettinen ei osaa sanoa tarkkaan, mikä osa asevelvollisista onnistuu pakoilemaan kutsuntoja 29-vuotiaaksi saakka.

– Suomessa asuvasta ikäluokasta nämä ovat kuitenkin ihan yksittäisiä tapauksia. Ulkomailla asuvat ovat meillä tässä suurempi ongelma.

Ulkomailla asuvia Suomen kansalaisia on Miettisen mukaan usein vaikea tavoittaa, eikä asevelvollisuuden suorittamista pidetä välttämättä heidän keskuudessaan usein edes pakollisena.

– Sitä ei ehkä koeta, että velvollisuus koskee myös heitä.

Lue myös:

    Uusimmat