Saariaho sai Sibelius-palkinnon

Wihurin rahasto on jakanut illalla Finlandia-talossa palkintoina ja apurahoina historiansa suurimman summan yhdeksän miljoonaa euroa. Wihurin Sibelius-palkinto, suuruudeltaan 100 000 euroa, myönnettiin säveltäjä Kaija Saariaholle.

Palkinto jaetaan rahaston sääntöjen mukaan kansainvälisesti tunnetuiksi ja tunnustetuiksi tulleille eteville säveltäjille. Pariisissa asuva Saariaho on suomalaisista nykysäveltäjistä menestyneimpiä ja esitetyimpiä. Hän on säveltänyt kamarimusiikkia, lukuisia orkesteriteoksia, kaksi oopperaa ja oratorion. Parhaiten tunnetaan Saariahon oopperateokset Kaukainen rakkaus sekä Adriana Mater.

Palkinnosta iloinen Saariaho kertoo, että tällä hetkellä viimeistellään klarinettokonserttoa, jonka Radion Sinfoniaorkesteri kantaesittää. Erityinen jännitysmomentti on uusimmassa kolmannessa oopperassa, Emilie, joka saa kantaesityksensä maaliskuussa Lyonissa Ranskassa. Se on kirjoitettu kokonaan Karita Mattilalle. Emilie on ns. monodraama eli Mattila laulaa yksi koko oopperan lähes puolitoista tuntia.

- Varmasti haasteellinen teos koko tekijätiimille, mutta uskon, että kaikki menee hyvin. Luotan kovasti Karitaan, jonka kyvykkyyden tunnen hyvin, Saariaho sanoo.

Saariaho sanoo Sibelius-palkinnostaan, että se antaa arkisessa säveltäjän uurastuksessa paljon energiaa, koska voi kokea työnsä tulevansa arvostetuksi.

Samalla kun palkinto tuo mainetta ja kunniaa, helpottaa se Saariahon suuren unelman toteuttamista.

- Puolet palkintorahoista on jo käytetty, kun olen hankkinut kotiini aina haaveilemani Steinway-flyygelin vuosimallia 1979. Siinä on upea ääni ja sillä tulee olemaan käyttöä niin työssäni kuin kotikonserteissa, huokaa onnellisesti säteilevä Saariaho.

(MTV3)

SÄVELTÄJÄ PALJASTAA HAASTATTELUSSA MYÖS, MITÄ TEKEE PALKINTOSUMMALLA

Lue myös:

    Uusimmat