Sään kuukausiennuste hyvin talvinen, sanoo Pekka Pouta – jouluviikolla "signaali lähes katoaa"

5:21
Kuukausiennuste lupailee talvea, mutta jouluviikko on epämääräinen.

Sää on väläytellyt talvisia merkkejä eteläistä Suomea myöten viimeisten viikkojen aikana, mutta pysyvätkö lumet jouluun saakka, Pekka Pouta?

Kuukausiennuste lupailee kuluvalla viikolla keskimääräistä kylmempää säätä etelässä – pohjoisessa on hieman keskimääräistä lämpimämpää. Seuraavalla kahdella viikolla lämpötilat pysyvät koko maassa tavallista kylmempänä. Sää on heikkotuulista ja kuivahkoa, mutta mahdolliset sateet tulevat lumena.

– Hyvin talvisen oloinen kuukausiennuste, Pouta kiteyttää MTV Uutiset Liven säälähetyksessä.

Täysiä takeita lumien säilyvyydestä ei kuitenkaan ole. Erityisesti eteläisellä rannikkoalueella kevyt lumikerros on uhanalainen.  

– Tässä on aina se vaara, että jos ei ole vielä tullut kymmenien senttien hankea, niin se sulaa aika nopeasti.

Jouluviikon alkaessa ennusteet muuttuvat epämääräiseksi.

– Ei ole meteorologin pelkuruutta, että jätän sanomatta enempää jouluviikosta. Siinä käy näin: Signaali lähes katoaa, Pouta sanoo viitaten kuukausiennusteen viimeiseen kartta-animaatioon.

– Ei tuosta paljon mitään voi sanoa. Mutta nämä kolme viikkoa alla ovat sen verran kylmiä, että uskoisin, että joulu on ainakin miltei koko maassa luminen.

Artikkelin videolta on katsottavissa kuukausiennuste viikko viikolta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja