Saako huulipunaa käyttää joka päivä? Asiantuntijan vinkit huulten hoitoon
Tiesitkö, että huulipunan puhdistaminen on yhtä lailla tärkeää kuin silmämeikinkin? Rohtuvat, kuivuvat huulet puolestaan kaipaavat hoitoa ja huolenpitoa.
Mitä vaikutuksia sillä on, jos huulipunaa ei pese pois esimerkiksi yöksi? Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opiston ammatinopettaja Taina Raivion mukaan huulipunan rippeillä ja iholle jääneillä väripigmenteillä ei ole hoidollisia vaikutuksia, mutta sen poispeseminen muun meikin ohella on suositeltavaa: hoitotuotteet kuuluu laittaa aina puhtaalle iholle, jotta hoitavat ainesosat pääsevät vaikuttamaan ihoon mahdollisimman tehokkaasti.
– Huulia kannattaa hoitaa huultenhoitotuotteilla, ja niistä saa suurimman hyödyn puhtaalle iholle laitettuna. Hoitamattomat huulet kuivuvat helposti ja iho saattaa rikkoutua. Useat silmänympärysihon hoitoon tarkoitetut tuotteet soveltuvat myös huulien hoitoon, Raivio muistuttaa.
Huulimeikin poistoon ei ole juurikaan täsmätuotteita. Raivio vinkkaakin, että huulipuna kannattaa poistaa silmämeikinpoistotuotteella tai esimerkiksi puhdistusmaidolla.
– Huulipunan väripigmentit saattavat punan poiston yhteydessä levitä ympäröivälle iholle ja takertua rohtuneeseen ja juonteiseen ihoon. Tätä voidaan estää laittamalla puhdistavaa tuotetta pieni määrä vanulapulle, jolla pyyhitään rajatusti vain huulten iho, Raivio kuvaa.
– Yleensä kestohuulipuna liukenee hyvin vedenkestävän silmämeikin poistossa käytettävään meikinpoistoöljyyn.
Muista hoitaa myös huulia
Monet käyttävät huulipunaa päivittäin. Pitääkö huulipunan laittamisesta pitää joskus taukoa?
– Huulipunat sisältävät nykyisin hoitavia ainesosia, joten taukoon ei yleensä ole tarvetta. Jos huulten iho on rikkoutunut, kannattaa iho kuitenkin hoitaa ensin kuntoon, Raivio muistuttaa.
Jos huulet rohtuvat tai tuntuvat kuivilta, kannattaa panostaa hyvään huulivoiteeseen.
– Jos rikkoutuneiden huulien punaaminen tuntuu välttämättömältä, voi punan alle laittaa huulivoidetta hoitamaan ja suojaamaan ihoa. Yöksi huulille kannattaa laittaa hoitava tuote.
Katso videovinkki: Tee kaunis ja pysyvä huulimeikki!
Lue myös:
Asiantuntija vastaa:
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää