Sää pakastuu etelässäkin – paikoin tulee lunta ja ajokeli voi olla liukas

Sää kylmenee etelässäkin. Tänään mennään pakkasen puolelle etelää myöten, vaikka kaikkein kylmintä on idässä ja Lapissa, kertoo MTV:n meteorologi Mette Mannonen.

Tuulet voimistuvat ja läntisillä merialueilla puhaltavat Mannosen mukaan myrskytuulet.
Lunta tulee paikoin etelässäkin, missä on pikkupakkasta.

– Lumisateet painottuvat maan keskiosaan ja länsirannikolle. Pohjanmaan rannikolla voi tulla sakeita lumikuuroja, Mannonen kertoo.

Enimmillään lunta voi Mannosen mukaan kertyä tänään Pohjanmaan rannikolla iltaan mennessä jopa 20 senttimetriä. Tuuli voi kinostaa lunta teille.

Mannonen huomauttaa, että viime päivinä on tullut vettä, ja sään pakastuessa tienpinnat voivat olla jäisen liukkaita.

Mannosen mukaan sää näyttää lauhtuvan tiistaina ainakin hetkellisesti. 


Lue myös:

    Uusimmat