Mainos

S-pankki ennustaa kolmen prosentin talouskasvua

S-pankki pitää Suomen talouden näkymiä myönteisinä. Työllisyys lisääntyy, vienti vetää ja talous kasvaa laajalla rintamalla.

Pääekonomisti Timo Hirvonen ennakoi, että bruttokansantuote ylittää ensi vuonna viimein finanssikriisiä edeltäneen huipputason, joka saavutettiin vuonna 2008.

Pankki arvioi, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna tasan kolme prosenttia ja ensi vuonna 2,3 prosentin vauhtia. Sekä kotitalouksien kulutus, investoinnit että vienti kasvavat. Työllisyyskin kohenee.

– Uskomme, että työvoiman kysyntä lisääntyy useilla toimialoilla. Paikoitellen kuitenkin esiintyy pullonkauloja, Hirvonen arvioi.

Syksyn palkankorotusten Hirvonen uskoo jäävän maltillisiksi.

Epävarmuutta Suomen ja maailman talouksiin aiheuttaa muun muassa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin talouspolitiikka. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.