Ruumis mätkähti puutarhaan taivaalta Lontoossa – miehen uskotaan pudonneen lentokoneesta

Salamatkustajan uskotaan pudonneen lentokoneen laskutelineiltä. Hänen ruumiinsa löydettiin puutarhasta Lontoosta, uutisoi BBC.

Ruumis löytyi Claphamista sunnuntaina iltapäivällä. Miehen uskotaan pudonneen Kenya Airwaysin Nairobiin matkalla olleesta lentokoneesta.

BBC:n mukaan lähistöllä asunut henkilö kertoi miehen pudonneen vain metrien päähän toisesta henkilöstä, joka oli ollut tapahtumahetkellä ottamassa aurinkoa pihalla puutarhassa.

Nimettömänä pysyttelevä mies sanoi kuulleensa tumpsahduksen, jonka jälkeen hän katsoi ulos yläkerran ikkunasta ja näki ruumiin sekä verta kaikkialla puutarhassa.

– Menin ulos naapurini kanssa. Olimme hyvin järkyttyneitä, mies sanoo.  

Poliisin mukaan kuolemaan ei liity mitään epäilyttävää. Lentoyhtiön mukaan kone tarkastettiin eikä siitä löytynyt vauroita. Koneen laskutelineistä kuitenkin löydettin reppu, vettä ja ruokaa.

Lue myös:

    Uusimmat