Ruska etelässä komeimmillaan – kasvitaudit uhkaavat luonnon taidemaalaria

Ruska-aika parhaimmillaan Etelä-Suomessa 1:51

Siinä missä Pohjois-Suomessa ruska-aika alkaa olla jo ohitse, on Etelä-Suomessa puiden ja pensaiden väriloisto parhaimmillaan.

Päivän pituuden lyhentyessä ja lämpötilan laskiessa puiden lehtivihreä häviää ja muut väriaineet tulevat näkyviin. Väriaineista keltaista ja oranssinpunaisia värisävyjä lehtiin tuottavat karotenoidit, antosyaanit ovat puolestaan punaisten värisävyjen lähde.

Monesti väriloiston ajatellaan hehkuvan komeiten isoilla metsäalueilla, mutta kirkkaimmat värit löytyvätkin usein istutetuilta taajama-alueilta.

– Kaupunkialueilla on monia lajeja, jotka ovat vähän kirkaampia väritykseltään kun nämä meidän luonnossa olevat peruspuut. Siellä tämä värikirjo saattaa olla monesti hieman suurempi, Itä-Suomen yliopiston professori Jarmo Holopainen sanoo.

Erityisesti tänä vuonna niin sanottu taajamaruska onkin erilainen kuin metsäruska, sillä päälehtipuu koivua ovat kiusanneet erilaiset sienitaudit. Pohjois-Suomessa koivuruoste pudotutti lehdet laajasti jo aiemmin ja muuallakin koivut ovat osin lehtensä jo varistaneet.

– Niitä tuli alas jo tuossa elokuussa, osittain kellastuneita, osittain sellaisia aivan ruskeina lehtinä. Se koko lehdistö on siinä vaiheessa, kun sitä väriä alkaa kehittyä, jo aika harva, Jarmo Holopainen sanoo.

– Vuosittaiset sadekertymät ovat keskiarvoa ylempänä melkein koko maassa, niin kyllä se silloin suosii sellaisia tauteja, jotka heikentävät lehtien kirkkautta.


Katso minuutissa: MTV:n lukijat ikuistivat Suomen ruskan 1:00

Lue myös:

    Uusimmat