Nyt etelässäkin ilo irti ruskasta – katso hehkuvat syyskuvat ja video

Etelässä pääsee vielä ihastelemaan ruskaa. 1:17

Ruska hehkuu vielä Etelä-Suomessa. Kannattaa kuitenkin pitää kiirettä, jos haluaa vielä nauttia väriloistosta.

Lokakuisena perjantai-iltapäivänä Nuuksion kansallispuistossa ei ole ruuhkaa.

– Täällä on tämmöinen rauhallinen syysilma ja kaunis ruska, mitä on mukava tulla katselemaan. Kyllä se aina tommoisen kaupungin mekkalan voittaa. Ja voi vähän kuljeskella metsässä ja katsella värejä. Seuraavat kuukaudet ovat harmaita. Nyt pitää ottaa kaikki irti, huomauttaa retkeilemään saapunut Aaro Peltonen.

– Ruska on tosi kaunis. Täällä kun on paljon lehtipuita, niin se näkyy kivasti kyllä, sanoo nuotiopaikalla taukoa pitävä Sanna Holappa.

Pakkanen pudottaa lehdet

Ruskaa ei voi ihailla enää kauaa. Kylmät säät ja yöpakkaset saavat kellastuneet lehdet irtoamaan helposti.

Pohjoisimmassa Lapissa ruska on parhaimmillaan yleensä syyskuun toisella viikolla. Sieltä ruska siirtyy kohti etelää. Etelä-Suomen ruskahuippu on vasta lokakuussa.

Tänä vuonna ruska on hieman viimevuotista vaisumpi ja punaisia värisavyjä joutuu etsiskelemään.

Missä paras ruska?

Siitä voi kiistellä, onko ruska kauniimpi Lapissa vai Etelä-Suomessa.

– Eiköhän se ole ihan nätti kaikkialla, missä puita riittää. En ole Lapin ruskaa nähnytkään, mutta Itä-Suomessa on aika nättiä. Tuskin tämä kuitenkaan siitä paljon kalpenee, arvelee Aaro Peltonen.

– Mä en uskalla vastata tähän kyllä mitään. Parempi pitää pohjoisen ja etelän välit hyvinä, vastaa Sanna Holappa.

Ruska syntyy kuitenkin joka puolella samasta syystä: kasvit ja lehtipuut varautuvat talven tuloon ja keräävät lehtivihreän molekyylit talteen.

Valon väheneminen ja lämpötilan aleneminen aiheuttavat yhteyttämisen loppumisen, jolloin lehtivihreä alkaa hajota ja lehden sisältämät muut väriaineet pääsevät näkyviin.

Lue myös:

    Uusimmat