Mainos

Ruplan romahdus voi kasvattaa puun tuontia

Ruplan arvon romahtaminen ei vähennä puun tuontia Venäjältä Suomeen. Suomalaisissa metsäyhtiöissä arvellaan romahduksen päinvastoin jopa lisäävän tuontia. Venäjän tuonnin pysyessä korkealla ulkomaisen puun tuonnissa saavutettaneenkin tänä vuonna kaikkien aikojen ennätys 12 miljoonaa kuutiometriä.

-Ruplan romahtaminen antaa venäläiselle osapuolelle pikemminkin lisäpotkua myydä puuta, kuvaa tilannetta UPM-Kymmenen tuontipäällikkö Timo Panhelainen Lappeenrannasta.

Suomalaiset ja venäläiset käyvät puukauppaa länsivaluutoilla, minkä vuoksi venäläisten halu puun myyntiin arvonsa säilyttäneitä länsivaluuttoja kohtaan on ymmärrettävää. Puun suhteellinen arvo venäläisille puunmyyjille on kasvanut ruplan arvon laskun myötä. Ruplan arvo Suomen markoissa oli ennen elokuun lopun ja syyskuun alun romahdusta 80:n ja 90 pennin välillä. Alimmillaan ruplan arvo putosi 39 penniin, minkä jälkeen arvo lähti nousuun ja on nyt asettunut 62 pennin tienoille.

-Puun tuonnissa on ollut tilapäisiä vaikeuksia, mutta ne ovat aiheutuneet lähinnä luonnonoloista, kuten kesän sateisuudesta, kertoo Panhelainen.

UPM:n puukauppasopimus on täksi vuodeksi kiinteähintainen ja laskentavaluuttana siinä on ecu. Ruplaa ei käytetä sen enempää Ensossakaan. Tuontijohtaja Kauko Parviainen Ensosta sanoo, että Venäjän-kaupoissa käytetään useita eri valuuttoja, mutta ei koskaan ruplaa. Ruplat liikkuvat puukaupassa vain Venäjän sisällä. Esimerkiksi kun välittäjäyhtiö ostaa hakkuuoikeudet sikäläiseltä puunomistajalta, on maksuvälineenä rupla, tai jos puunhakkuussa on venäläisiä työntekijöitä, maksetaan näille palkat ruplissa.

Äsken Moskovassa käytyjen, puukauppojen teknisiä ehtoja pohtineen kokouksen antiin perustaen Parviainen uskoo puun tuonnin Venäjältä jatkuvan vähintäänkin nykyisellä tasolla. Suomeen hankittavasta ulkomaisesta puusta valtaosa tuodaan Venäjältä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.