Ruotsin olympiajoukkueen maastohiihtäjällä koronatartunta – Pekingin kisat uhattuna

Ruotsin maastohiihtomaajoukkueen Leo Johanssonilla on todettu koronatartunta vain viikko ennen matkustusta Pekingin talviolympialaisiin, kertoo Expressen.

Ruotsin olympiajoukkueella on ollut suuria vaikeuksia Pekingin kisojen alla. Sen oli tarkoitus valmistautua Italian Seiser Almissa tulevaan koitokseen, mutta joutui vaihtamaan leiripaikkakuntaa Livignoon suurten koronatartuntalukemin vuoksi. Aiemmin flunssaan oli sairastunut Calle Halfvarsson, joka jätti leirin kesken.

Läpimurron tällä kaudella tehnyt Johansson on puolestaan sairastunut koronavirukseen. Hän saattaa kuitenkin päästä mukaan olympialaisiin tartunnasta huolimatta, kertoo maajoukkuepomo Anders Byström.

– Se on nyt päätetty, että vaikka sinulla olisi koronatartunta ennen olympialaisia, voit silti päästä matkaan. Se vaaditaan, että Leo antaa kaksi negatiivista testiä niiden kahden pakollisen lisäksi. Häneltä vaaditaan yhteensä neljä negatiivista testiä, Byström sanoo.

Testit tulee antaa viiden päivän ajanjakson sisällä. Se perustuu uusiin sääntöihin, jotka on suunnattu positiivisen testituloksen antaville urheilijoille ennen olympiakisoja. Byströmin mukaan Johanssonilla ei ole mitään oireita.

– Hän harjoittelee eikä tunne oloaan kipeäksi. Se on juurikin outoa tässä tapauksessa. Se ei tietenkään ole mikään hauska tilanne, kun on lähdössä ensimmäisiin olympialaisiin. Se on selvästi isku hänelle., Byström kertoo.

Ruotsin maajoukkue matkustaa paikan päälle 27. tammikuuta. Johanssonille on Byströmin mukaan mahdollisuus järjestää kuljetus paikan päälle myöhempänä ajankohtana. Pekingin olympialaiset käynnistyvät 4. helmikuuta.

Lue myös:

    Uusimmat