Ruotsin hiihtotähdelle oli käydä emämoka – "Ei, teidät on hylätty"

Ruotsin Calle Halfvarsson ja Jonna Sundling olivat ylivoimaisia maastohiihdon maailmancupin Falunin sekaparisprintissä sunnuntaina. Tilanne olisi voinut olla Halfvarssonin mukaan toinen, sillä hän lähti turhan innokkaasti viimeiselle osuudelle.

Ruotsalaiskaksikko oli tehnyt jo puolessa välissä niin suuren eron, että Halfvarsson otti hiukan rauhallisemmin ladulla. Viimeiselle osuudelle lähdettäessä oli ero seuraavaan 27 sekuntia. Halfvarsson pääsi heiluttelemaan maansa lippua loppusuoralla, mutta tilanne olisi voinut olla toinen. Ruotsalainen oli lähellä pilata koko kisan viimeisessä vaihdossa.

– Tuntui, että liikuin liian aikaisessa vaiheessa lähtiessäni viimeiselle kierrokselle. Sen on täytynyt olla aivan rajalla, Halfvarsson totesi Expressenille.

– Olen niin iloinen ja innokas lähtiessäni liikkeelle, että en edes ajattele, että Jonnan pitää ylittää viiva ennen kuin voin lähteä liikkeelle. Meillä oli niin suuri johto, että minulla oli hyvin aikaa. Mietin tosissani siinä kohtaa, että kääntyisin takaisin ja tekisin varmuuden vuoksi lähdön uudestaan, Halfvarsson sanoi naurahtaen.

Ruotsi voitti lopulta kilpailun reilun kymmenen sekunnin erolla Norjan joukkueisiin, jotka olivat sijalla kaksi ja kolme.

– Se olisi ollut harmi, jos olisin tullut lipun kanssa maalilinjan yli ja saanut kuulla, että ei, teidät on hylätty. Meillä oli kuitenkin onnea. Se olisi ollut minulle tyypillistä, jos olisin pilannut kisan tuolla tavalla, Halfvarsson totesi.

Halfvarsson paljasti myös haastattelussa, että jatkaa uraansa ensi kaudella. Ruotsalaisen suoritukset ovat parantuneet loppukautena monien vaikeuksien jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja