Ruotsille arvokas voitto MM-kisoissa – videotarkistus nousi pääosaan ratkaisussa

Ruotsi aloitti taipaleensa jalkapallon MM-kisoissa 1-0-voitolla Etelä-Koreaa vastaan. Nizhni Novgorodissa pelattu ottelu ratkesi videotarkistuksen pohjalta annettuun rangaistuspotkuun.

Ruotsin sankariksi nousi 65. minuutilla voittomaalin rangaistuspilkulta upottanut Andreas Granqvist.

Ottelun erotuomari ei antanut suoraan rangaistuspotkua, kun Etelä-Korean Kim Min-woo kaatoi ruotsalaisista Viktor Claessonin, mutta lopulta kisoissa ensiesiintymisensä tehnyt videotuomarin ratkaisu myönsi Ruotsille rankkarin.

Ruotsalaiset kaipasivat rankkaria jo ensimmäisellä puoliajalla Ola Toivosen jouduttua Ki Sung-yuengin taklaamaksi. Tuomari kuitenkin levitti välittömästi kätensä.

Etelä-Korealla oli ottelun lisäajalla loistava tilaisuus tasoittaa ottelu. Hwang Hee-chan kuitenkin puski avopaikasta reilusti ohi maalin. Pallo osui myös ruotsalaispelaajaa olkapäähän omalla rangaistusalueella, mikä ei poikinut pilkkua korealaisten vaatimuksista huolimatta.

Voitto oli Ruotsille arvokas, sillä joukkue pelaa erittäin kovassa F-lohkossa. Meksiko otti sunnuntaina Saksasta voiton maalein 1-0.

Lue myös:

    Uusimmat